sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

KAUNIS HYMY ON VALMIS! (INVISALIGN)

Kaupallinen yhteistyö Esteettisen hammashoidon klinikan eli eSmilen kanssa.



Kymmenen kuukautta siinä vierähti, mutta nyt tämä purukalusto on viimein valmis ja siitä tuli hieno! :)

Lue täältä alkutilanteesta, projektin taustoista ja hammashistoriastani.

Lue täältä tilannekatsaus kesken projektin ja siitä miltä oikomishoito on käytännössä tuntunut.

Ja nyt, tadaa, valmista on! Alkuperäinen arvio hoidon kestosta oli noin 9–12 kuukautta, joten olen iloinen ettei tähän mennyt ihan kokonaista vuotta vaan homma valmistui hieman nopeammin. Ei nimittäin ole pätkääkään ikävä oikomismuotteja joiden päivittäiseen moneen kertaan tapahtuvaan pesemiseen ja muuhun venkslaamiseen olin jo todella kyllästynyt. 

Suuri kysymys on nyt tietysti se että kannattiko operaatio? Vaikka kustannukset olivat suuret ja muotit aiheuttivat jonkin verran säätöä, niin vastaus on silti että kyllä ehdottomasti kannatti. Varsinkin näitä kuvia jälkikäteen katsoessa huomaa miten ero lähtötilanteesta loppuun on kuitenkin lopulta aika suuri, vaikka sitä muutosta ei matkan varrella niin kovin hyvin itse havainnutkaan.

Ihanaa kun voi esimerkiksi kuvissa vapautuneesti hymyillä eikä "tarvitse" enää tehdä sellaista pikkuhymyä! Joskin oma hymyni taitaa kyllä muutenkin olla luonnostaan hieman pienempi eikä mikään megawatti-hollywoodhymy, mutta silti.

Sitten niihin ennen–jälkeen kuviin:


Näissä kuvissa hymyni ei ole luonnollinen vaan enemmän sellainen irvistys, mutta hampaat näkee siten parhaiten.

Ensimmäisessä kuvassa on lähtötilanne. En muistanut ottaa lähtötilanteesta varsinaisia lähikuvia luonnonvalossa, mutta kyllä tästäkin erottaa sen miten vasemmat yläkulmahampaat ja etualahampaat ovat aika vinksallaan.

Keskimmäinen kuva on oikomishoidon jälkeen. Huom. kuvassa hampaissani on vielä kiinnikkeet jos ihmettelet mitä nyppylöitä siellä on. Tästä näkee että hampaat ovat melkolailla niin suorassa kun ne oikomalla saa. Yläkulman murhekryynihammas ei ole täydellisesti rivissä, koska se alkaa muita hampaita ylempää, mutta jos hammasrivistä haluaisi aivan täydellisen se vaatisi jo ienkirurgiaa tai vastaavaa kun hampaiden yläreunoja pitäisi muotoilla. Eli jos hampaani olisivat muuten olleet kauniit, mutta vain vinossa, olisin voinut jäädä tähän.

Etuhampaissani oli kuitenkin paljon kulumaa, kiille osittain lähtenyt ja pieni pala murtunut pois toisesta etuhampaasta. Lisäksi yksi kulmahampaista oli joskus 90-luvulla paikattu kellertävällä paikkausaineella joka ei näyttänyt kovin kivalta ja hammas oli muutenkin vähän hassun muotoinen.

Joten kolmannessa kuvassa on lopputulos sen jälkeen kun etuhampaisiin on laitettu ohuet muovikuoret eli kerrostusmuovit. Etuhampaiden pituutta jatkettiin samalla parilla millillä jolloin ne eivät näytä enää niin nysiltä.

Hampaat voidaan oikomishoidon jälkeen ja ennen mahdollisia muovikuoria myös valkaista, mutta omat hampaani olivat jo kohtuullisen vaaleat niin tähän ei ollut tarvetta.

Hampaisiin laitettiin aluksi hieman pidemmät muovit jotka olivat suussani reilun viikon, mutta kontrollikäynnillä totesin että tykkään hieman pienemmistä hampaista joten niistä viilattiin vielä hieman pituutta pois. Muovitäytteissä onkin se hyvä puoli että niitä on helppo muokata. Ja kun nämä eivät tietenkään ole ikuiset, tulevaisuudessa jos niistä esim. murtuu paloja pois, ne on helppo korjata taas siistiksi. Pinnoitteet eivät myöskään tunnu suussa yhtään miltään kun ovat tosiaan ihan superohuet.



Oikomishoidon kustannuksia avasin jo ensimmäisessä postauksessa. Nämä muovikuoret maksavat noin 300–400 €/hammas, joten jos hampaat kaipaavat vain pientä kosmeettista freesausta, muovikuorilla saa tosi hyvännäköistä jälkeä aikaan eikä kustannus ole kovin suuri. Operaatio on nopea ja täysin kivuton, ja muoveista ei ole mitään haittaa omille hampaille, eli ei tarvitse pelätä sitä että ne mitenkään esimerkiksi heikentävät omaa hammasta siellä alla.

Jatkossa hampaat pysyvät suorassa edelleen muottien avulla. Sain hieman tukevampia muotteja joita tulee pitää aina öisin tästä iäisyyteen. Muuten hampaat alkavat pikkuhiljaa liukua takaisin vanhoille paikoilleen. Käytössä on myös retentiolankoja jolloin näitä yömuotteja ei välttämättä tarvita, mutta minulle sopii nämä yömuotit paremmin sillä samalla ne toimittavat purentakiskon virkaa.

En voisi olla hampaisiini tätä nykyä enempää kuin tyytyväinen! Siinäpä lause jota en olisi uskonut koskaan sanovani. Mikäli kiinnostuit kunnostamaan omat legosi niin voin suositella lämpimästi yhteistyökumppaniani Esteettisen hammashoidon klinikkaa eli eSmileaVerkkosivuilta löytyy kätevä lomake, jonka kautta voit saada maksuttoman hoito- ja hinta-arvion omalle kohdallesi, ja myös paljon ennen–jälkeen kuvia (parasta viihdettä).
SHARE:

2 kommenttia

  1. Hei Lotta, onnittelut hoidon loppuunsaamisesta! Näyttää todella hyvältä!

    Mun Invisalign saatiin päätökseen vuoden ja neljän kuukauden hoidon jälkeen keväällä -16. Mä valitsin Memotain-retentiolangat, jotka noudattavat hampaan omaa kaarta. Taisin olla ensimmäinen Suomessa (hammaslääkärini mukaan), jolle laitettiin Memotainit. Suositelen niitä, jos joskus haluat päästä kiskoista eroon. En edes huomaa lankojen olemassaoloa enää.

    Invisalign oli mun mielestä todella hyvä ja kivuton tapa oikoa hampaat ja purenta. Se vaiva, että joutui puhdistamaan muotteja usein, oli todella vähäinen, enkä kertaakaan lipsunut siitä omien 22 muottieni aikana. Ja olen tosi tyytyväinen tulokseen! Mulla oli v-purenta ja törröttävä etuhammas, ja suorat hampaat tuntuvat edelleen ihmeelliseltä. Jos haluat lukea lisää mun kokemuksista, niin googlaamalla löytyy muistaakseni viisi postausta.

    Ihanaa kesää ja valoisaa hymyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentista! :)

      Tuo purenta onkin ehkä sellainen (ei-kosmeettinen) asia, jota moni ei tule ajatelleeksi – sen korjaamalla kun saattaa päästä eroon esimerkiksi pää- tai niskasäryistä. Oma purentani oli jo valmiiksi ihan ok, mutta onhan se nykyään vielä entistä paremmin tasapainossa.

      Mä olen aiemmin käyttänyt purentakiskoja ja käyttäisin niitä joka tapauksessa, joten siinä mielessä nuo oikomiskiskot sopii mulle oikein hyvin kun siinä tulee hoidettua kaksi asiaa yhdellä kertaa.

      Pitääki käydä lukaisemassa sun kokemukset. Kivaa kesää myös sinne! :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig