Syötävän hyvä: MAKEA MARJAPIZZA KARAMELLIKASTIKKEELLA (GF, V)
Tietoa mainostajalle ›

torstai 31. elokuuta 2017

MAKEA MARJAPIZZA KARAMELLIKASTIKKEELLA (GF, V)


Tämä ei ole muuten ensimmäinen kerta kun käy näin: saan inspiraationpuuskan, googlettelen hieman lisäideoita – ja törmään omaan reseptiini. :D Tällä kertaa kyseessä on trendisapuska nimeltä hedelmä/marjapizza. Olen siis tietämättäni ollut trendien edelläkävijä jo vuonna 2015, kun valmistin samantyyppistä ruokaa nimellä aamiaiskakku/piiras

Noh, tämä ei ole täsmälleen sama resepti joten sallinnette sen julkaisun.  

Marjapizzaa voisi hyvin kutsua myös jättimäiseksi marjakeksiksi, ja tämä keksimäinen pohja saattaa hieman murustua leikatessa, mutta se ei haittaa. Huomaa että jos säilytät kakkua pidempään jääkaapissa, jogurttipäällinen pehmentää pohjaa eikä se ole enää niin rapeaa. Parasta onkin viimeistellä marjapizza juuri ennen tarjoilua (pohjan voi tehdä jo etukäteen).

Ohjeesta saa helposti muokattua myös täysin vegaanisen. Tästäpä kaunis lisä vaikka kotibrunssipöytään. 


Makea marjapizza eli aamiaspizza 

Pohja
1 dl pähkinöitä, (esim. pekaanipähkinöitä tai saksanpähkinöitä)
1 1/2 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1/2 rkl chiasiemeniä tai pellavansiemenrouhetta
n. 3 rkl kookonektaria tai muuta nestemäistä makeutusta
2–3 rkl sulaa kookosöljyä
1/2 tl kanelia
reilu ripaus suolaa

Päälle
1/2 dl maustamatonta paksua (kaura/kookos) jogurttia
1/2 dl maustamatonta tuorejuustoa tai vegaaniseen versioon kaurafraichea 
pieni tilkka vaniljauutetta
halutessa väriksi: hieman mustikkamehua

valinnaisia marjoja, esim. mustikoita ja mansikoita

Kastike
1 rkl maapähkinävoita
1 rkl kookosnektaria tms
vettä

Laita pähkinät ja kaurahiutaleet blenderiin tai monitoimikoneeseen, ja jauha karkeaksi muruksi (ei tarvitse olla ihan jauhoa. Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset, maista ja lisää makeutusta halutessa. Hyvä taikinan koostumus on sellainen, että se pysyy paineltaessa kasassa. Jos taikina vaikuttaa liian kuivalta, lisää siihen hieman kookosöljyä.

Painele taikina leivinpaperilla päällystetylle levylle noin puolen sentin paksuiseksi ympyräksi. Paista 150-asteessa n. 10–15 minuuttia (tarkkaile, ettei pohja pääse liikaa ruskistumaan). Nosta sivuun viilenemään.

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Lusikoi ja levitä täysin viilentyneen pohjan päälle. Lisää marjat haluamallasi tavalla.

Vispaa kastikkeen ainekset yhteen ja lisää vettä, kunnes koostumus on mielestäsi sopivan notkeaa. Valuttele kastiketta marjapizzan päälle ja tarjoile kakku heti.

2 kommenttia:

  1. Ooh, näyttää ihanalta! Tällainen voisi olla muikea tarjottava vaikka brunssilla tai ihan vaan sunnuntaiaamupalalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sopisi kyllä hyvin juuri vähän spesiaalimpaan aamuhetkeen, tai kun haluaa tehdä muihin vaikutuksen :)

      Poista