lauantai 5. elokuuta 2017

KAUNISTA HYMYÄ METSÄSTÄMÄSSÄ (INVISALIGN)

Kaupallinen yhteistyö Esteettisen hammashoidon klinikan kanssa.


En ole koskaan oikein pitänyt hampaistani. Ne eivät ole mitenkään hirvittävän vinot, mutta kuitenkin sen verran että olen ollut niistä aina kiusallisen tietoinen.

Hampaani ovat muutenkin olleet aina aika ongelmalliset. Kouluaikoina ne mokovat reikiintyivät koko ajan, vaikka en syönyt karkkeja kuin kerran viikossa karkkipäivänä, ja mehuja tai limuja meillä ei kotona ollut. Poskihampaista jokainen on paikattu joka suunnasta vähintään kerran ja muistakin useampi. Nykyään saakin olla paikkailemassa hampaita jo uutta kierrosta kun vanhat paikat irtoilevat.

Lukioikäisenä alkoi harmittamaan hampaiden kellertävä väri ja 18-vuotiaana kävin valkaisuttamassa ne. Se auttoikin kivasti ja mielestäni hampaat eivät ole sen jälkeen palanneet kovin keltaisiksi.

Kymmenisen vuotta sitten hammaslääkäri kommentoi kovasti kuluneita hampaita ja pureskeltuja poskia, ja siitä lähtien minulla on ollut purentakiskot suussa joka yö.

Lisätään tähän vielä reilu viitisen vuotta sitten alkaneet refluksityyppiset vaivat (näihin ruokavaliomuutos on onneksi auttanut), jotka narskuttelun lisäksi ovat kuluttaneet etuhampaista reilusti pituutta ja kiilteen osaksi pois, ja onpa toisesta etuhampaasta pieni palanenkin murentunut pois.

Joten suusta löytyy aikamoinen murhekryyni.

Mutta jos keskitytään pelkästään esteettiseen puoleen, etuhampaiden vasemman reunan vinoon nouseva ja hieman ulkoneva kulmahammasrivistö on aina häirinnyt minua. Sen takia en koskaan hymyile kuvissa leveästi, useimmiten mielellään suu kiinni. Olen lisäksi opetellut hymyilemään hyvin pientä hammashymyä, jolloin ylähampaiden vino rivistö ei pahasti näy. Kaikkeen hulluun sitä ihminen ehdollistaakin itseään.


Ratkaisuja on oikeastaan kaksi: joko hyväksyä tilanne ja lakata murehtimasta vinoja hampaita, tai tehdä asialle jotain. Ja kun tämä on sellainen asia jolle on mahdollista tehdä jotain, niin päätin että vuosien jahkailun jälkeen teen viimein taloudellisen uhrauksen ja hankin itselleni suoran hammasrivin. Tai niin suoran kun minun on mahdollista saada. Olisi ollut tietysti ihan hyvä hoitaa tämä jo lapsena, mutta ei silloin 80-luvulla laitettu rautoja suuhun pelkästään kosmeettisista syistä, purentavikoja kun suustani ei sentään löydy.

Nykyään hampaiden oikomista voi muutenkin hoitaa hieman miellyttävämmin keinoin kuin laittamalla kiloa rautaa suuhun. Päädyin käyttämään Invisalign-hoitoa, jonka etuna on perinteisiin menetelmiin verrattuna nopeus, kohtuullisen pieni visuaalinen haitta, ja se että oikomismuotit voi väliaikaisesti ottaa pois suusta jos tilanne niin vaatii. Kuvittelisin myös että muotit tuntuvat suussa vähemmän häiritsevästi kuin perinteiset oikomiskojeet.

Hoitoni suorittaa Esteettisen hammashoidon klinikka, ja sain heiltä blogijuttuja vastaan hoidosta hieman alennusta. Sillä mitään halpaa huviahan tämä ei ole. Minulla suoristetaan molemmat ylä- ja alahammasrivistö, ja vaikka alahampaiden risuaidalla ei ole itselleni niin väliä kun se ei juuri minnekään näy, purennan kannalta on suositeltavaa hoitaa molemmat hammasrivistöt kerralla.

Hoito kestää keskimäärin noin 6–12 kk (sen mukaan miten hyvin hampaat liikkuvat ja miten paljon on suoristettavaa) ja tämä lysti maksaa hoidon laajudesta riippuen n. 4 000–6 000 €. Omalla kohdallani alahampaat ovat sen verran ristissä ja hammasrivistö ahdas, että hoito on laajuudeltaan keskitasoa ja hinta noin 5 000 €. Onneksi koko summaa ei tarvitse maksaa kerralla, vaan alussa tulee isompi potti ja loppusumma maksetaan pikkuhiljaa vuoden aikana. Mutta tällä summalla pitäisi saada loppuiäksi kaunis hymy ja suorat hampaat.

Hoitosuunnitelma hampaista (ennen ja jälkeen kuvat). Merkkasin harmaalla eniten muuttuvat kohdat.

Ensimmäisellä vastaanottokäynnillä hammaslääkäri tsekkasi hampaat ja arvioi onko hoito sopiva kohdalleni. Sain hoitoarvioksi n. 9–12 kk. Toisella tapaamiskerralla hampaistani otettiin tarkat röntgenkuvat, joiden perusteella suunnitellaan yksilöllinen hoito ja valmistetaan muotit.

Kolmannella tapaamisella sain nähtäväkseni 3D-mallinnoksen hampaistani, jonka avulla näkee miten hampaat siirtyvät pikkuhiljaa viikko viikolta suorempaan riviin. Kai tämä käy samalla myös motivaatiotyökalusta.

Mallikuvista näkee että ylärivistössä on tosiaan vain muutama hammas pois rivistä, mutta alahampaissa on enemmän ongelmaa ja yhden hampaan pitää jopa hieman kiertyä paikallaan. Myös koko hammaskaari laajenee hieman samalla. Tässä kohtaa tulikin pieni harmittava yllätys. Ylähampaiden oikaiseminen kestää vain noin 8 kk, mutta alahampaat saattavat viedä jopa 15 kk, eli kokonaishoito on pidempi mitä alunperin arvioitiin. No toivotaan että hampaani liikkuvat tehokkaasti ja hoitoa voidaan jouduttaa.


Hampaisiin laitetaan läpinäkyvät ja suht ohuet muoviset oikomismuotit, joita vaihdetaan uuteen pariin noin kahden viikon välein. Muotteja tulisi pitää suussa vähintään 20 tuntia vuorokaudessa eli käytännössä ne otetaan pois suusta vain syömisen ja juomisen (pois lukien vesi) ajaksi. Homma ei siis ole täysin vaivatonta ja vaatii kyllä kärsivällisyyttä ja motivaatiota, varsinkin kun kesto on kuitenkin helposti sen vuoden mittainen.

Itsellänihän on muottien osalta jo hyvää harjoitusta se kun olen käyttänyt purentakiskoa öisin, mutta nyt pitää totutella pitämään muovia suussa myös päivät. Toki muotit ovat purentakiskoa ohuemmat ja siten hieman miellyttävämmät. Mutta ainakin näin aluksi puhe on aikamoista sössötystä ja täytyy olla kiitollinen ettei ole asiakaspalvelussa töissä. :D Sen sijaan muottien paikalleen asettaminen ja pois ottaminen sujuu ainakin omalla kohdallani hyvin helposti.

Muotit myös saattavat aiheuttaa hampaissa särkyä erityisesti hoidon alussa, ja aina muotteja vaihdettaessa. Itse en ole ainakaan toistaiseksi kokenut varsinaista särkyä, mutta pientä paineen tunnetta ja purenta-arkuutta hampaissa on havaittavissa. Sanotaanko että näkkäriä ei ole tehnyt mieli rouskutella.

Sen sijaan jos kaipaat tehokasta tapaa lopettaa ylimääräisen napostelun, muotit ovat siihen oikein hyvä keino! Ne kun pitäisi jaksaa poistaa suusta ja huuhdella huolellisesti joka kerta kun suuhun laittaa jotain vettä kummempaa. Eli kaikki ruokailuhetket pitää oikeastaan suunnitella hieman etukäteen, ja mieluiten niin että lähellä on jokin vesipiste. Hätätapauksia varten (jos esim. kohdalle osaa kiva jätskikiska ja muut vastaavat akuutit tilanteet) kuljetan mukanani koko ajan xylitol- ja fluoritabletteja, jos kiskoja ei pääsekään heti pesemään. Juomien kanssa olen välillä fuskannut pillin avulla. Hammashygieniasta kannattaa silti pitää extrahyvin huolta, koska karieksen riski saattaa muottien kanssa hieman nousta.

Minulla on postauksen kaikissa kuvissa muotit suussa, eli eivät ne tosiaan hirveästi sieltä suusta erotu.

Invisalign-hoitoa on nyt noin puolitoista viikkoa takana ja täytyy sanoa että vielä en ole täysin tottunut siihen että suussa on koko ajan jotain ylimääräistä. Totta puhuen ensimmäisen päivän jälkeen olin ihan totaalisen kyllästynyt muotteihin suussani ja teki mieli heittää ne lähimpään roskikseen! Mutta sanoisin että jo muutaman päivän päästä muotit eivät ole enää sietämättömän häiritseviä, toki niistä on koko ajan tietoinen edelleen. Lisäksi S-kirjaimen sanomista täytyy kyllä vielä harjoitella etten kuulosta ässävikaiselta.

Muutamina alkupäivinä kieli tuntui myös aika aralta, mutta se on onneksi mennyt ohi. Sen sijaan poskieni sisäpuolella on aikamoiset järsimisestä tulleet vekit, tuntuu että näiden avulla narskuttelen yöllä hampaita entistä tehokkaammin. Tähän en ole toistaiseksi keksinyt mitään ratkaisua.. pitänee askarrella jokin suoja poskien ja hampaiden väliin.

Muutaman viikon päästä poskihampaitteni pintaan lisätään vielä pienet muoviset kiinnikkeet, jotka auttavat muotteja pysymään paremmin paikoillaan. Nämä poistetaan sitten hoidon lopuksi.


Raportoin hammasprojektin etenemisestä tänne vielä noin hoidon puolivälissä ja tietysti lopputuloksesta myös. Lohjenneisiin ja kuluneisiin nysäetuhampaisiini laitetaan oikomisen lopuksi myös ohuet muovikuoret, mutta siitä kerron enemmän kun toimenpide on ajankohtainen (eli ilmeisesti sitten reilun vuoden päästä, puuh!).

Mikäli kiinnostuit itsekin suorasta hammasrivistä, Esteettisen hammashoidon klinikan saitilla on kätevä lomake, jonka kautta voit saada maksuttoman hoito- ja hinta-arvion omalle kohdallesi.

Ja jos mieleen tulee kysymyksiä liittyen aiheeseen, kirjoita niitä ihmeessä kommentteihin ja yritän vastata parhaani mukaan. Mielelläni kuulen myös muiden kokemuksia mikäli niitä on.

PS. En kehdannut laittaa tähän juttuun yhtään kunnon irvistyskuvaa mistä hampaiden koko tilanne näkyy.. liikaa itsekriittisyyttä. :D Ehkäpä sitten hoidon lopuksi kykenen julkaisemaan ne inhorealistiset ennen–jälkeen kuvat.

PPS. Lue täältä päivitys projektin puolivälin jälkeen.

PPPS. Lue projektin loppuraportti täältä (sisältää myös niitä ennen–jälkeen kuvia).
SHARE:

11 kommenttia

  1. Mulla sama projekti menossa, kiva seurata blogista sun oikomisprojektia. Mulla paljo haastavampi lähtötilanne ja homma voi kestää jopa 2 vuotta. 4/39 liuskoista suussa ja toki suunnitelma voi vielä muutta. Mulla on myös kiinnikkeitä melkeen jopa hampaassa ja vielä kuminauhat päälle eli ei varsinaisesti huomaamattomat varsinkaan noihin sun kuviin verrattuna. Silti tyytyväinen tähän hommaan, ja alan jo nyt nähdä tuloksia alahampaissa, jotka valmistuuki nopeesti. Ylähampaissa pitää vetää hanmas kerrallaan taakse ja tehdä ja vasta sitte ne suoristuu projektin lopuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulee ilmeisesti kolme kiinnikettä molempiin poskiin, eli yhteensä kuusi.
      Toivon mukaan ne ei sieltä hirveästi näy ja tunnu, se selviää parin viikon päästä. :) Oon kyllä myös harkinnut sitä AcceleDent-laitetta joka saattais nopeuttaa hoidon keston jopa puolta lyhyemmäksi, mutta olishan se kallis lisäkustannus vielä tähän päälle..

      Poista
    2. Oisin halunnu sen Acceledentin mutta jostain syystä Kokkola Oralilta ei niitä saa. Onneks mun hampaat liikkuu hyvin ja oo pystyny vaihtaan 10 päivän välein, jatkossa ehkä jopa vielä tiheemmin. Invisalignin fb-sivulla mainostetaan nykyään että jopa 7 päivää riittäis, jopa ilman Acceledentiä. Mutta näillä mennään toistaiseksi 😊

      Poista
    3. Mä käsitin et toi 7 päivän vaihto koskee vaan niitä Invisalign Teen -muotteja, nuorten hampaat kun muokkaantuu nopeammin. Mutta mäkin toivon että hampaat liikkuu hyvin ja muotteja voi jatkossa vaihtaa vähän useammin kuin 14 päivän välein! :)

      Poista
    4. Mulla on menossa kalvot 12/24ja viimeksi hammaslääkäri sanoi, että jos ei tunnu pahalta niin voin vaihtaa kalvoja 7 päivän välein. Ja ikää mulla 34v. :) Alkuun oli puhe 2 viikon välein vaihdosta, sitten 10 vrk ja nyt 7. Oon pitänyt kalvoja 7-10 vrk riippuen siitä, oonko pystynyt pitämään niitä suussa tarvittavan tuntimäärän.

      t: Laura

      Poista
    5. No niin tämä kuulostaa oikein rohkaisevalta, toivottavasti mulla käy samoin! Itselläni on ylähampaisiin muotteja 18 ja alas 31, olis kyllä hienoa jos hoidon saisikin lyhennettyä noin kahdeksaan-yhdeksään kuukauteen kokonaisuudessaan :)

      Poista
    6. Päivitetäänpäs tilannetta vielä sen verran että kiinnikkeitä tulikin kolme ylös ja alas, eli yhteensä 12 kpl. Ja nämä tosiaan jo jonkin verran näkyvät.. nyt tekee mieli hymyillä suu auki entistä vähemmän :D Teen jossain vaiheessa väliaikapostauksen niin sieltä näkee tilanteen sitten tarkemmin.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen projekti sulla. Voin hyvin kuvitella tilanteesi kun itse olen nyt vuoden käynyt yksityisellä hammaslääkärillä purentavian kanssa. Minä jouduin jonku aikaa pitämään purentakiskoa 24/7. Syödessä otin kyllä pois koska syöminen oli kovin hankalaa kiskon kanssa. Kallista on yksityisellä hoidattaa mutta jos säryt saa vähemmäksi hyvän hoidon avulla niin mielellään maksaa. ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo onneksi mitään purentavikaa eli tämä on täysin esteettinen hoito. Näihin oikaisumuotteihin verrattuna purentakisko on kyllä aikamoinen möhkäle, ei ollut varmaan kivaa pitää sitä päivällä myös! Itse joudun tämän hoidon jälkeenkin jonkinlaista purentakiskoa/muottia pitämään öisin varmaan lopun elämää (ihan jo siitä narskuttelustakin johtuen), toisaalta siihen oon jo tottunutkin :)

      Poista
  3. Hei, hoidon läpikäyneenä voin sanoa että kyllä niihin muotteihin lopulta tottuu vaikka aluks tuntuivatkin epämukavilta. 8) Ja muutenkin kannatti, oon tyytyväinen lopputulokseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla menee huomenna kolmas muottipari suuhun ja olen huomannut että ensimmäiset 3-4 päivää vaihdon jälkeen muotit tuntuvat hieman häiritsevästi suussa, mutta sen jälkeen ovat jokseenkin huomaamattomat. Eli eiköhän tämä tästä :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig