Tietoa mainostajalle ›

tiistai 24. tammikuuta 2017

KUKKAKAALIPIHVIT ROMESCO-KASTIKKEELLA (V)


Kukkakaali on ehdottomasti yksi suosikkiraaka-aineitani monipuolisuutensa ansiosta. Viime kesänä oli nähtävissä jopa jonkinlaista kukkisbuumia, kun ravintolat toisensa jälkeen nostivat kukkakaalin näkyvään rooliin ruokalistoilleen. Söinpä yksillä festareillakin (no Flowssa tietysti) yhden annoksen joka oli rakennettu kukkakaalin ympärille. Tässäpä trendiraaka-aine jonka suosion en toivo hiipuvan.

Toinen tämän hetken suosikkeja on paprika. Olen tehnyt tätä paahdettua paprikakeittoa varmaan kerran viikossa jo useamman kuukauden ajan. Paprikaa paahtamalla kasvikseen tulee niin ihanan makea maku, että en vain mitenkään saa siitä tarpeekseni. Romesco-kastikkeessa paahdettu paprika onkin (keiton lisäksi) parhaimmillaan. Ja kun laitetaan nämä suosikit yhteen niin saadaan taatusti maittava annos! 

Siellä täällä on vilahdellut kuvia siivutetusta kukkakaalista "pihvinä" ja halusin itsekin testata tätä, annoksesta saa nimittäin näin aika kauniin. Siivuttaminen ei kyllä ole kovin tehokasta kukkakaalin käyttöä, sillä yhdestä kaalista tulee noin kolme "pihviä". Mutta loppuja ei tokikaan kannata heittää menemään, paahda ne samalla tai myöhemmin, ja tee niistä vaikka kukkakaalikeittoa (mikä on myös yksi talven vakkarikeittojani) tai esim. kukkakaalipyrettä.

Jos et jaksa kikkailla siivujen kanssa niin kukkakaalin voi toki myös paahtaa kokonaisena

Ohjeesta tulee annos yhdelle tai kevyempi annos (esim. alkupala) kahdelle.


Romesco-kastike

200 g punaisia (suippo)paprikoita
1 pienehkö sipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 dl kuorittuja manteleita

1 kypsä tomaatti
1 rkl oliiviöljyä
1 tl omenaviinietikkaa tms

srirachaa tai muuta chilikastiketta oman maun mukaan
ripaus suolaa


Tee kastike ensin. Halkaise paprikat ja poista sisukset. Kuori sipuli ja lohko neljään osaan. Laita foliolla päällystetylle uuninpellille paprikat (leikkauspinta alaspäin), sipulit ja valkosipulinkynnet kuorineen. Ripottele pinnalle vähän suolaa ja paahda grillivastuksen alla 225-asteessa n. 10 min, tai kunnes paprikat ovat hieman mustuneet. Poista jäähtyneistä paprikoista ja valkosipulinkynsistä kuoret. 

Hyvä kikka paprikan kuorten irrottamiseen on seuraava: laita paahdetut paprikat muovipussin (esim. hedelmäpussi) sisään, sulje pussi, odota hetki kunnes paprikat ovat hieman jäähtyneet, ja tämän jälkeen kuoret lähtevät todella helposti irti.

Paahda manteleita hetki kuivalla pannulla. Laita kaikki ainekset esim. monitoimikoneeseen ja soseuta tasaiseksi tahnaksi. Lisää hieman öljyä, jos tahna vaikuttaa turhan jähmeältä.

Paahdetut kukkakaalipihvit

1 keskikokoinen kukkakaali
öljyä
suolaa 

Nypi kukkakaalista lehdet pois, mutta älä lyhennä vartta (paitsi vähän voit trimmata jos varren leikkuupinta on nahistunut tms). Aseta kaali varsipuoli alaspäin leikkuulaudalle, leikkaa keskeltä kahtia, ja puolikkaista hieman reilun sentin paksuisia viipaleita niin hyvin kuin saat. 

Laita viipaleet leivinpaperilla päällystetylle paperille, sivele molemmin puolin öljyä ja ripaus suolaa, ja paahda 200-asteessa yhtä puolta noin 10–15 minuuttia (viipaleiden paksuudesta riippuen), käännä viipaleet ympäri ja paahda toiset 10–15 minuuttia, kunnes kaali on pehmentynyt ja hieman ruskistunut.

Tarjoile kukkakaalisiivut heti lämpimänä romesco-kastikkeen ja esimerkiksi tuoreen korianterin kanssa kanssa.

18 kommenttia:

  1. Romesco-kastike on kyllä niin hyvää. Teimme juuri viime viikonloppuna yhden satsin. Omaamme laitoimme myös leipää murennettuna ja makeutta lisäsimme lorauksella siirappia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja se sopii melkein minkä vaan ruoan pariksi, tai vaikka dipattavaksi tai levitteeksi (jos tekee vähän paksumpaa) <3

      Poista
  2. Jostain syystä mulla on tuo Romesco-kastike jäänyt tekemättä. Mut eihän se nyt maailmanlopun hankalalta näytäkään...

    VastaaPoista
  3. Täällä toinen joka toivoo kukkakaalin pysyvän ikuisesti esillä. Paprikaa myös söisin kaikissa muodoissaan vaikka miten paljon, joten kiva olla vahingossa trendikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nykyään aina jompaa kumpaa (tai molempia) koko ajan jääkaapissa, jos ei muuta keksi niin paahdettu sosekeitto maistuu aina. :)

      Poista
  4. Meillä on Romescoa juuri tällä viikolla ruokalistalla, ihana herkku!

    VastaaPoista
  5. Romesco on niin parasta. Meillä se on vaan jäänyt listoilta tyttären pähkinäallergian vuoksi. Mutta nuo kukkakaalipihvit, ihan loisto idea eikä oikein helpompaa voisi olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen että mantelit voisi varmaan ihan hyvin korvata esim. pinjan- tai auringonkukansiemenillä, niissä on vähän samantyyppistä makua ja rakennetta. Kukkakaalipihvit oli kyllä hauska kokeilu :)

      Poista
  6. Kuulostaapa ja näyttääkin herkulta!

    VastaaPoista
  7. Nam, minäkin tykkään kukkakaalista - se onkin yksi niitä harvoja kaalilajikkeita, joita syön melkein muodossa kuin muodossa. HErkun oloisia reseptejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkään ihme kyllä kaikista kaalilajeista, jopa ruusukaalista joka ei ole monen suosikki :)

      Poista
  8. No meilläpä oli molemmilla kukkakaalit pihveinä samalla viikolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin kanssa :) Hyvä jos kukkakaali on nyt pienessä nosteessa!

      Poista
  9. Tuo romesco-kastike sopisi varmasti myös grillaukseen. Kesää odotellessa...

    VastaaPoista