Syötävän hyvä: PUNAJUURI-KVINOA-OMENA-KANELISALAATTI (GF, V)
Tietoa mainostajalle ›

perjantai 9. joulukuuta 2016

PUNAJUURI-KVINOA-OMENA-KANELISALAATTI (GF, V)


Henkilökohtaisesti ajattelin himmailla jouluruokien kanssa vielä ainakin hetken (koskee myös pipareita), jouluna on sitten kuitenkin useampi päivä aikaa syödä samoja ruokia sen verran tukevasti, että sen jälkeen vuoden tauko on ihan paikallaan.

Mutta jotain pieniä jouluisia makuja voi ruokiin jo tässä vaiheessa ujuttaa. Kuten nyt vaikka kanelia.

Omena tykkää kanelista, ja vaikka perinteisesti nämä on tarjoiltu jonkinlaisessa jälkiruokamuodossa, sopivat ne ihan hyvin myös suolaisempaan ruokaruokaan. Toinen sesongin maku on punajuuri, ja sen valmistin vaihteeksi ihan raasteena kvinoan kanssa. Mukaan vielä vähän jotain vihreää, paahdettuja pähkinöitä ja (myöskin sesonkiin sopivaa) kuivattua karpaloa, niin nimihirviö eli punajuuri-kvinoa-omena-kanelisalaatti (vai pitäisikö sanoa punajuuri-kvinoa-omena-kaneli-pähkinä-karpalosalaatti) on valmis.

Salaatti on mukava lisuke näinkin. Ruokaisamman siitä saat lisäämällä mukaan esimerkiksi brie- tai sinihomejuuston palasia.

Huom! Evira suosittelee että punajuuri syödään vain kypsennettynä, koska ilmeisesti osalle ihmisistä raa'asta punajuuresta saattaa tulla ruokamyrkytyksen kaltaisia oireita. Itse kyllä siedän ainakin hyvin raakaa punajuurta joten olen syönyt sitä satunnaisesti huoletta. Periaatteessa vaikka jostain kasviksesta löytyisi vahingollisia mikrobeja, poistuvat ne huolellisella pesulla ja kuorinnalla. JOS haluat pelata varman päälle, paahda punajuurta uunissa 180-asteessa folioon käärittynä vajaan tunnin (kunnes se on haarukalla kokeiltaessa pehmeää), kuori punajuuri ja aja se esim. monitoimikoneella soseeksi.

Värikäs salaatti (1 keskikokoinen annos)

2 dl vettä
1 dl kvinoaa
1/2 tl kasvisfondia

1 pieni punajuuri
1 makea omena (esim. royal gala)
noin 1 dl pekaanipähkinöitä (tai esim. saksanpähkinöitä)
jotain vihreää, esim. babypinaattia
pari rkl kuivattuja karpaloita

Kaneli-kastike
n. 1/2 dl oliiviöljyä
n. 1 rkl omenaviinietikkaa
n. 1 tl nestemäistä makeutusta (esim. kookosnektaria tai ei-vegaanit hunajaa)
ripaus suolaa + pippuria
ripaus kanelia

Huuhtele kvinoa huolellisesti (muuten siitä tulee kitkerää). Kiehauta vesi, lisää kvinoa ja fondi, ja anna poreilla miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia.

Pese ja kuori punajuuri ja raasta se pienellä terällä (kommentti raa'an punajuuren käytöstä ylempänä). Sekoita punajuuriraaste hieman viilenneeseen kvinoaan. Voit halutessasi lorauttaa joukkoon myös pienen määrä oliiviöljyä niin kvinoa ei ole ainakaan kuivaa.

Leikkaa omena ohuiksi viipaleiksi. Paahda pähkinöitä hetki kuumalla, kuivalla pannulla, nosta sivuun ja murustele niitä hieman.

Vispaa kastikkeen ainekset keskenään sekaisin, maista ja säädä makuja tarvittaessa.

Sekoita punajuuri-kvinoa, omena, babypinaatti, karpalot ja pähkinät keskenään, ja valuta kastike päälle.

20 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä! :) Käytit ilmeisesti valkoista kvinoaa? Minulla on ollut viime aikoina sen kanssa ongelmia, kun se puuroutuu niin helposti :/ Punainen säilyy kuulemma helpommin tuollaisena irtonaisena, mutten ole löytänyt sitä mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo käytin sitä "tavallista" kvinoaa. :) Itse en ole huomannut mitään puuroutumisongelmia, tosin tykkään yleensä jättää kvinoa ihan aavistuksen al denteksi. Muistaakseni ainakin Urtekramilla oli erivärisiä kvinoa-laatuja, mutta en ole testannut muita kuin tätä perusversiota.

      Poista
  2. Minä olen myös syönyt surutta raakaa punajuurta, mutta en kyllä ole muutenkaan tarkka vastaavien rajoitusten kanssa.

    VastaaPoista
  3. Ihana värisalaatti, kaunista silmänruokaakin samalla kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, punajuurella saa kyllä kauniisti väriä annokseen kuin annokseen :)

      Poista
  4. Kaunis salaatti :) Yritän hiljalleen totutella punajuureen, ja tässä se on sellaisessa muodossa joka vois hyvinkin toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raastettuna punajuuri on ainakin mehukasta ja tässä sitä tosiaan on sen verran vähän ettei maistu kovasti :)

      Poista
  5. Punajuurella saa kyllä upean väritujauksen ruokiin, todella kaunis salaatti. Hyvä rosollinkorvike joulupöytään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tosiaan jos ei rosollista niin välitä niin joku tämäntyyppinen variaatio voi sopia paremmin joulupöytään :)

      Poista
  6. Ihanaa, kun kaikki tuntuvat nyt tekevän uusia ja mielenkiintoisia joulusalaatteja! Reseptisi vaikuttaa superherkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En alunperin edes varsinaisesti miettinyt että olen tekemässä aika jouluista salaattia, sellainen tuli vähän vahingossa :)

      Poista
  7. Tosi kaunis salaatti! Tätä voisin kokeilla joulunpyhinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluna pitää kyllä ehdottomasti olla myös jotain vähän raikkaampaa syötävää tarjolla :)

      Poista
  8. Ruokaturvallisuusniuho täällä kiittää sinua ohjeistuksesta raa'an punajuuren suhteen :-). Houkutteleva ohjekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh olepa hyvä, itse en niin tarkka ole näistä jutuista mutta hyvä olla kuitenkin tietoinen :)

      Poista
  9. Ihana salaatti! Punajuuri tuo kaunista väriä ja ihanaa makua mm. juuri salaatteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eikä sitä tarvitse edes paljon jos raastettuna tai soseutettuna käyttää :)

      Poista