Tietoa mainostajalle ›

torstai 20. lokakuuta 2016

KERMAINEN TOMAATTIKEITTO ILMAN KERMAA (V)


Tänä vuonna syksy ei ole päästänyt helpolla. Työkiireiden päälle on pitänyt säätää loppukesästä sattuneen vesivahingon korjausten kanssa – uusi lattia saatiin valmiiksi vasta muutama viikko sitten, ja makuuhuoneeseen on edelleen hankkimatta uudet huonekalut. Tämä lisäksi aloitin syksyllä pari uutta harrastusta (kiinalaisen taidemaalauksen ja ranskan opiskelun), plus tähän kaikki jo olemassa olevat projektit ja harrastukset päälle, niin keittiössä hengailuun on jäänyt aika vähän aikaa.

Kiireisen arjen ykköspelastajia ovat onneksi keitot. Olen koonnut aiemmin samaan postaukseen blogissa julkaistuja keittoja. Tämä paksu ja kermainen tomaattikeitto on hyvä lisä helppojen ja ruokaisten arkikeittojen listaan.

Kermainen koostumus syntyy helpolla kikalla: lisää ainesten joukkoon valkoisia kypsiä papuja ja aja sileäksi. Cashewpähkinät ovat reseptissä tuomassa extrakermaisuutta. Ne voi kuitenkin olla vaikea saada täysin sileäksi ilman tehokasta blenderiä, joten pähkinät voi jättää poiskin. Itsekään en blendannut omaa keittoani ihan niin supersileäksi kun olisin voinut, mutta pieni chunkyness ei haittaa.

Papu-tomaattikeitto (2 annosta)

oliiviöljyä
1 sipuli
2 porkkanaa
1–2 tl omenaviinietikkaa
1 tölkki kokonaisia tomaatteja
muutama oksa tuoretta timjamia
2 dl kasvislientä (tai esim, vettä + fondia)
1 1/2 dl valkoisia papuja + n. 1/2 dl päälle
halutessa: 1/2 dl cashewpähkinöitä
suolaa + pippuria

Pilko sipuli ja porkkanat pienemmäksi, ja kuullota öljyssä miedolla lämmöllä kunnet sipulit ovat läpikuultavia (n. 8–10 min).

Lisää tomaatit, etikka, timjamit, liemi, pavut ja pähkinät, ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna keiton poreilla n. 20 minuuttia sekoittaen välillä. Huom. timjamit kannattaa lisätä nipussa niin saat ne helposti poimittua myöhemmin pois. Painele välillä tomaatteja pienemmäksi.

Nyppää timjamit pois, kaada ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa/etikkaa. Jos keitto tuntuu liian paksulta, lisää hieman vettä.

Kaada keitto kulhoihin ja lusikoi päälle loput pavut. Koristele esim. timjaminoksilla ja hampunsiemenillä.

Ohje hieman muokattuna Love & Lemons.

20 kommenttia:

  1. Oo. Hyviä ja helppoja keittoreseptejä ei ole koskaan liikaa jemmassa. Tämä menee ehdottomasti kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoja ja nopeita ohjeita tarvitsee kyllä aina, arjessa oikeastaan enemmän kuin niitä kikkailevampia :)

      Poista
  2. Nam... pavuista tulee minusta myös sellaista ihanaa täyteläistä makua keittoihin. Herkullisen näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joo, ja toisaalta (ainakin valkoiset) pavut ovat kuitenkin sen verran mietoja maultaan etteivät riitele muiden makujen kanssa.

      Poista
  3. Kauniin väristä! Meillä syödään paljon nopeita, mutta hyviä keittoja. Ne on hyvä arkiruuan perusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin talvea kohti lämpimät keitot maistuvat taas kyllä oikein hyvin pienen tauon jälkeen.

      Poista
  4. Upean värinen keitto! Tämä menee kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, porkkanalla saa tomaattikeittoa taitettua vähän oranssiin :)

      Poista
  5. Tässäkin köökissä keiton "valkaisu" valkopavuilla tai vaikka sillä cashewkermalla jonkun kerman tms. sijasta on usein käytetty ratkaisu. Ei kärsi maku + reippaasti lisää ravinteita = täydellistä!

    Sun sopasta inspiroituneena tein juuri ystäville valkopavuilla rikastettua kurpitsakeittoa; ehkä saatiin tämä hyvä tapa istutettua eteenpäin heidänkin keittiöönsä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, hyvä kiertoon! Mä olen aiemmin käyttänyt pääosin kookoskermaa, mutta pavut ja cashewt ovat oikeastaan vielä parempia ja ruokaisampia vaihtoehtoja. :)

      Poista
  6. Enpä ole tajunnut lisätä papuja näin. Olen kyllä tehnyt pavuista itsestään sosekeittoa, hyvää sekin. Laitanpa korvan taakse tämän vinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee kyllä itsekin varmasti kokeiltua vielä monissa keittoissa tätä papulisäystä :)

      Poista
  7. Nam! Sekä tomaattikeitto että valkopapukeitto ovat suosikkejani, joten tämän täytyy olla myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kyllä paljon eli uskallan antaa hyvyystakuun :)

      Poista
  8. Voisko ne cashew pähkinät liottaa yön yli, saisi ajettua ehkä tasaisemmaksi massaksi ja niistä tulisi siten vielä lisää "kermaisuutta"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toki, niinhän esim. erilaisiin cashewtahnoihin ja raakakakkuihin pähkinät saa sileäksi. Mutta se on eri asia jaksaako/muistaako pikaista keittoa varten niin erikseen tehdä ;)

      Poista
  9. Kermaa ei kyllä läheskään kaikkialla tartte!

    VastaaPoista
  10. Mun tomaattikeitto on lapsuuden tomaattikeitto. Sen salaisuus on hävytön määrä juustoraastetta. :-D Mut jos joskus kokeilis jotain muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kasa juustoa tekee epäilemättä mistä vaan hyvän makuista :D

      Poista