tiistai 28. kesäkuuta 2016

KASVISRUOKAA KOKO PERHEELLE: ELI NEUVOJA NIRSOJEN RUOKINTAAN



4v: Mikä tämä on? Mä en tykkää tästä.
Minä: Ootko edes ikinä maistanut?
4v: En, mutta mä en tykkää siitä.
Ja irvistys perään.

Mitä tehdä kun ruokittavana on lapsi, jonka lempiruokaa ovat nakit, lihapullat, jauheliha ja kinkku? Kun niitä kasviksiakin olisi hyvä syödä. Ja haastetaso senkun kasvaa, mikäli aikoo tarjota kokonaan kasviksista valmistettuja aterioita.

Lisää tähän vielä kaikista nirsoimmin ja epäluuloisimmin ruokaa suhtautuva ikäryhmä (eli 2–5-vuotiaat), ja hyvät neuvot ovat tarpeen.

Ruotsissa viime vuonna julkaistu Sara Askin ja Lisa Bjärbon Kasvisruokaa koko perhelle tarttuu lapsiperheiden ruokahaasteisiin, ja esittelee 60 herkullista kasvisruokaa jotka maistuvat (toivottavasti) niin taaperosta teini-ikäiseen. Ja tietysti myös aikuisille.

Kirja on ollut valtava myyntimenestys, eikä syyttä – teos on jo ulkonäöltään houkutteleva, ja sävyltään hyvin käytännönläheinen. Tavallisen oloiset ja tutut kotiruoat on kekseliäästi muokattu kasvisversioiksi, ja ohjeet kattavat niin nopeita arjen pikaruokia kuin hitaampia reseptejä vaikkapa viikonloppuun.

Kaikki ohjeet ovat lakto-ovo-vegetaarista kasvisruokaa, ja osa lisäksi vegaanisia tai helposti sellaiseksi muunneltavissa. Suurin osa ohjeista sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon. Kirjassa ei käytetä ns. lihankorvikkeita kuten soijarouhetta ynnä vastaavia. Kirja on julkaistu hetki sitten myös suomenkielellä, ostopaikat ja muut infot näet täältä.


Sain kirjan selailtavakseni Suomen Blogimedian ja Gummeruksen yhteistyökampanjan tiimoilta, ja päätin valita jonkin erityisen helposti lähestyttävän ruoan. Koekeittiön makuraatina kun istui juuri tällainen nirso kinkkurakastaja.

Päädyin lopulta testaamaan ohukaisia, koska kuka nyt ei tykkää letuista. Ja suolaisena versiona ne käyvät hyvin päivällisestäkin. Kun sekaan ujuttaa vielä reilun annoksen salaista ainesosaa eli auringonkukansiemeniä, voidaan jo puhua oikeasti ravitsevasta ruoasta.

Tähän yhdistämällä toisen helpon ja tutun lastensuosikin eli herneet, aterian ainekset alkavat olla kasassa. Lautanen meni mukisematta tyhjäksi ja kukaan ei edes huomannut kaivata mitään nakkeja! Voitto!

Auringonkukkaohukaiset ja hernesosetta (4:lle hengelle)

Ohukaiset
3 dl auringonkukansiemeniä (maustamattomia)
6 dl maitoa (tai kasvimaitoa)
2 dl vehnäjauhoja (käytin maissijauhoja)
ripaus suolaa 
3 kananmunaa
rasvaa paistamiseen

Hernesose
2 dl herneitä (pakaste tai tuore)
2 (pientä) avokadoa
ripaus suolaa
valinnaisesti: hieman valkosipulia
valinnaisesti: hieman sitruunanmehua

Soseuta siemenet ja puolet maidosta sileäksi. Mielestäni tämä onnistuu parhaiten joko monitoimikoneella tai blenderillä. Pyri ajamaan taikina mahdollisimman sileäksi, ihan pienet siemenmurut eivät haittaa. Lisää jauhot, suola, munat ja loput maidosta ja sekoita taikinaksi.

Paista pieniä ohukaisia keskilämmöllä, älä nuukaile rasvan käytössä. Parhaat letut ovat reunoilta hieman rapeita.

Jos käytät pakasteherneitä, sulata ne ensin. Soseuta hernesoseen ainekset esim. monitoimikoneella tai sauvasekoittimella. Jälleen mahdollisimman sileä koostumus on paras, lapset kun eivät yleensä pidä sattumista ruoassaan.

Tarjoile ohukaiset heti lämpimänä hernesoseen ja vaikka värikkäiden kirsikkatomaattien kanssa.

Huom. Ohukaiset ovat sen verran neutraalinmakuisia, että ne voi halutessaan tarjoilla myös esim. hedelmien tai marjojen kanssa makeampana herkkuna.

SHARE:

4 kommenttia

  1. Ohukaisia vois kokeilla tehä.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonkukansiemenet sopii ohukaisiin kyllä hämmästyttävän hyvin, ja tekee niistä heti paljon ruokaisampia :)

      Poista
  2. Tuli todella herkullisia! Jotenkin ihanan kermainen koostumus tulee noista siemenistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kiva, ehdit jo kokeilla! Mun mielestä nuo letut piti myös nälkää poissa todella hyvin :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig