Syötävän hyvä: MINTTU-SUKLAASMOOTHIE (V) JA PIENI KASVIMAITOKATSAUS
Tietoa mainostajalle ›

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

MINTTU-SUKLAASMOOTHIE (V) JA PIENI KASVIMAITOKATSAUS


Kaupoissa alkaa olemaan kasvipohjaisten maitojuomien kohdalla aika hyvät valikoimat. Erityisesti GoGreen on panostanut tähän, kyseiseltä merkiltä kun löytyy peräti 6 erilaista vaihtoehtoa (7 jos laskee makeutetun mantelijuoman mukaan). Suomen Blogimedian ja GoGreenin yhteistyön kautta pääsin tutustumaan tarkemmin näihin tuotteisiin, joista osa olikin itselleni ennestään tuntemattomia.

Laitoin heti makutestin pystyyn. Jännänkuuloinen Hasselpähkinäjuoma on yllättävän makeaa, vaikka juomassa ei ole lisättynä makeutusta. Pieni pähkinäinen sivumaku juomassa on, mikä tietysti kuuluu asiaan. Mantelijuoma taas ei ole ollenkaan makeaa, mutta mantelin maku on aika voimakas. Johtunee siitä että juomassa käytetään paahdettua mantelia. Cashewjuoma on pähkinämaidoista selkeästi miedoin ja neutraalein, hyvä yleisjuoma. Viitseliäs valmistaa omat pähkinämaitonsa toki itse, mutta onhan se kätevää kun juoman voi ostaa kaupasta heti käyttövalmiina.

Kauramaitoa käytän usein esimerkiksi kaurapuurossa, jonne se sopii tuomaan pienen määrän makeutta. GoGreenin versio on ilahduttavasti täysin gluteeniton. Entäs kookosjuoma? Maistuu oikeastaan reilusti laimennetulle kookosmaidolle. Ennemmin ehkä ostaisin kookosmaitoa ja laimentaisin sitä itse, mikäli tarvetta on. Soijamaidolle en ole koskaan oikein lämmennyt, mutta tässä on ihan miellyttävän pehmeä maku. Näistä kuudesta suosikeitani ovat kuitenkin pähkinäjuomat ja kaurajuoma.


Juomista makeuttamaton mantelimaito ja soijamaito ovat luomua ja tämän kevään uutuuksia. Maidottomien tuotteiden valikoimaan kuuluu lisäksi kaurapohjaiset ruokakerma ja vaahtoutuva vispikerma.

Pakkaukset ovat hauskan pastellisia, mutta aika isokokoisia. Toivoisin tarjontaan lisäksi pienempiä pakkauskokoja (esim. 2 dl), koska en yleensä tarvitse kerralla juomaa paljon ja iso purkki säilyy avattuna vain sen 3–4 päivää.

Itse tykkään käyttää kasvipohjaisia maitoja aika satunnaisesti, esimerkiksi kahvin kanssa suosin edelleen tavallista (täysrasvaista) maitoa, kasvimaidot kun eivät mielestäni pehmennä kahvin makua riittävästi. Sen sijaan mm. smoothieihin lorautan usein pähkinä- tai kookosmaitoa. Yksi suosikeistani on minttu-suklaasmoothie, joka on tavallaista smoothieta hieman paksumpi ja jälkiruokamaisempi. Tämä on vähän kuin raikasta suklaapirtelöä joisi. Koristeet eivät ole välttämättömiä, mutta kyllähän annoksesta tulee niiden avulla heti huomattavasti näyttävämpi. :)


Minttu-suklaajuoma (2 pienehköä annosta tai 1 iso)

2 dl GoGreen cashewmaitoa (tai esim. manteli/hasselpähkinämaitoa)
2 pakastettua banaania (siivuiksi pilkottuna)
2 rkl raakakaakaojauhetta
pari tippaa piparminttu-uutetta

päälle halutessa:
mintulla maustettua kookoskermavaahtoa tai GoGreen kauravispiä
minttusuklaakastiketta
(raaka)suklaata

Laita ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi. Lusikoi päälle halutessasi esimerkiksi kookoskermavaahtoa, suklaakastiketta ja pilkottua suklaata.

Kookoskermavaahto syntyy jääkaapissa säilytetystä kookosmaidosta (se jähmeä osa), johon vispataan sekaan hieman makeutusta ja piparminttutippoja. Vihertävän värin saa aikaiseksi esim. pienellä ripauksella spirulinaa. Vaahdon tekeminen onnistuu myös GoGreenin kauravispillä, tähän tosin tarvitsee sähkövatkainta, jota itselläni ei ollut käytössä.

Suklaakastike: sekoita n. 3 rkl sulaa kaakaovoita, n. 1 rkl raakakaakaojauhetta, ja makeutusta (esim. kookosnektaria) oman maun mukaan. Mausta piparminttu-uutteella.


Tein lisäksi pari ihan yksinkertaista smoothieta. Mustikkamaidon ystävä surauttaa blenderissä yhteen pakastemustikoita, hasselpähkinämaitoa ja tilkan vettä. Kirpeä juoma syntyy taas tyrnistä, puolukasta, puristetusta veriappelsiinista ja mantelimaidosta. Näillä lähtee vaikkapa aamu hyvin käyntiin.

4 kommenttia:

  1. Nam! Upean nakoiset minttusuklaa smoothiet!

    VastaaPoista
  2. Tuo minttu-suklaasmoothie näyttää kyllä ihan törkeän hyvältä! Ai vitsi ehkä mun on pakko lähteä metsästämään minttu-uutetta :) Ja vitsi miten kivan näköiset alimman kuvan smoothielasit ovat, ihanan erilaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suosittelen ehdottomasti minttu-uutetta jos vaan tykkäät sen mausta! Pääset tekemään esim. mintturaakasuklaata. :) Olen nähnyt kaupoissa kahta laatua: Stenbergin piparminttu-uutetta (on sellaista miedompaa), ja sitten Japolin minttuöljyä joka on todella vahvan makuista, sitä tarvitsee kerralla ihan vaan pari tippaa. Alimman kuvat lasit taitaa molemmat olla jotain Iittalan vanhaa mallistoa. :)

      Poista