sunnuntai 13. joulukuuta 2015

RAAKASUKLAA OSA 2/3: MATCHA-VALKOSUKLAA


Tämä on myöskin raakasuklaa ilman kaakaojauhetta eli valkosuklaata. Kaakaovoin kaveriksi sopii cashewpähkinöiden lisäksi hyvin myös macadamiapähkinät, molemmista tulee melko kermainen koostumus ja oma makuvivahteensa.

Matcha on ollut tämän syksyn yksi suosikkimakujani, mm. tätä matcha-smoothieta on tullut tehtyä useasti. Vihreä tee sopii hyvin myös suklaaseen ja kaupan päälle tulee kevyen piristävä vaikutus. Tätä voisi siis kutsua melkeinpä aamiaissuklaaksi.

Matcha itsessään on aika miedon makuista, ja halusin mukaan hieman kirpeyttä, joten raastoin suklaaseen hippusen sitruunankuorta. Näistä tuli sellaisia aika hienostuneen makuisia suklaita, tykkään!


Matcharaakasuklaa

2 dl sulaa kaakaovoita
1 1/3 dl macadamiapähkinöitä
n. 2 rkl nestemäistä makeutusta (esim. kookosnektaria tai ei-vegaanit hunajaa)

n. 1 tl matchajauhetta
pari tippaa vaniljauutetta
pieni ripaus suolaa


valinnaisesti: n. 1 tl raastettua sitruunankuorta
valinnaisesti: pari tl tocoa (tuo kermaisuutta)


koristeeksi esim. pop-amaranttia ja chiansiemeniä

Laita ainekset esim. monitoimikoneeseen tai blenderiin ja aja sileäksi. Maistele sopiva makeusaste.

Kaada massa levyksi tai muotteihin, ripsottele päälle haluamasi koristeet, ja anna jähmettyä hetki pakkasessa. Lohko paloiksi. Säilytä suklaita pakastimessa.

SHARE:

5 kommenttia

  1. Oletpa söpösiä suklaita tehnyt viime aikoina! Tämä vihreä alkoi minua kovasti houkuttelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos tykkäät vihreästä teestä niin luulen että tykkäisit myös tästä :)

      Poista
  2. Ihanalta näyttää! Nämä olisivat varmasti myös tosi kauniita lahjoina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syötävät lahjat (erityisesti itsetehdyt) on kyllä parhaita :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig