tiistai 8. joulukuuta 2015

KIKHERNE-BATAATTI-PAISTOS (V, G)


Olen itseasiassa julkaissut tämän ohjeen aiemminkin, ihan blogin alkutaipaleella. Mutta koska tämä on sellainen helppo ja maukas arkiruoka mihin säännöllisin väliajoin palaan, otin siitä vähän paremmat kuvat ja julkaisen ohjeen hieman päivitettynä uudelleen.

Tein ruoasta tällä kertaa pikaisen version, eli en jaksanut paahtaa bataatteja uunissa vaan höyrytin ne vain nopeasti kattilassa. Hyvä näinkin.

Kikhernepaistos ja (uuni)bataattia (2:lle)

2 bataattia
1 sipuli
pari valkosipulinkynttä
pätkä inkivääriä
n. 10 aurinkokuivattua tomaattia
1–2 dl kypsiä ja huuhdeltuja kikherneitä
laatikollinen tuorepinaattia
n. 1 dl kookosmaitoa tai -kermaa
n. 1/2 limen mehu

chilijauhetta + valinnaisia mausteita kuten kurkumaa, jeeraa
suolaa, pippuria 

Laita aluksi bataatit uuniin. Keskikokoiset voi puolittaa ja sitä isommat leikata vaikka neljään osaan. Sivele pintaan vähän öljyä ja ripottele pinnalle suolaa + pippuria. Paahda 200-asteessa n. 45-60 minuuttia. TAI jos olet hätähousu, kuori bataatti, leikkaa suupaloiksi ja höyrytä tai keitä kattilassa melkein kypsäksi (jätä ihan aavistuksen al denteksi).

Pilko sipuli ja siivuta aurinkokuivatut tomaatit. Paista miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia (aurinkokuivatuista tomaateista tulleen öljyn pitäisi riittää paistamiseen, jos ei niin lisää pannulle hieman öljyä). Lisää silputut valkosipulit, raastettu inkivääri, chilijauhe ja muut mausteet, ja paistele vielä pari minuuttia.

Lisää kikherneet ja pinaatit (ja bataattilohkot jos eivät tule uunin kautta), ja sekoittele kunnes pinaatit ne ovat ns. vetäytyneet eli minuutin pari. Kaada sekaan kookosmaitoa/kermaa (aluksi n. 1/2 dl), ja puolikkaan limen mehu, ja anna hautua viitisen minuuttia. Tarkkaile ettei neste pääse haihtumaan kokonaan pois, vaan lisää pieniä määriä kookosmaitoa/kermaa aina tarvittaessa. Tarkista lopuksi suolan määrä.

Kaada paistos uunibataattien päälle tai lusikoi kulhoon sellaisenaan. Päälle voi ripotella esim. seesaminsiemeniä.

SHARE:

6 kommenttia

  1. Bataatti ja kikherne, meidän keittiön ihan suosikki raaka-aineet. Onpa herkullisen näköinen salaatti! Tällaisen ääreen olisi ihana istahtaa kiireisen päivän jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on just sellainen kiireisten päivien pelastaja -sapuska :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Aijee kerkesit jo kokeilla, kiva et tykkäsit! :)

      Poista
  3. Löysin tän reseptin, ja osottautu ihan lemppariksi!! Bataatti on kyllä parhaimmillaa tällasissa ruoissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Bataatti tuo tähän kyllä kivasti aavistuksen makeutta, mikä tasapainottaa kokonaisuutta.

      Poista

Blogger Template Created by pipdig