tiistai 27. lokakuuta 2015

VIETNAMILAISET TOFU-MANGORULLAT & TAHINIDIPPI (V, G)


Välillä mietin miksi en tee vietnamilaisia rullia useammin - nehän ovat ihania! Nyt viikonloppuna parin tunnin ähellyksen jälkeen muistin taas miksi.. eivät ole ihan mitään pikaruokaa. Lopputulos kuitenkin palkitsee täysin kaiken vaivan ja vähän enemmänkin.

Rullien käärimisessä on jotain samankaltaista kuin sushin tekemisessä; sorminäpertelyyn voi keksittyä täysillä ja samalla saavuttaa jopa vähän meditatiivisen tilan. Aikaa kylläkin raaka-aineiden valmisteluista itse rullaamiseen kannattaa varata useampi tunti. Hauskintahan tämmöinen puuhastelu on seurassa, eli valjasta joku kaveri tai perheenjäsen avustamaan raaka-aineiden pilkkomisessa ja esivalmistelussa niin homma hoituu vähän kivuttomammin. :)


Jos et ole tehnyt kesärullia aiemmin niin rohkeasti kokeilemaan! Riisipaperi on aika kiitollinen raaka-aine siinä mielessä, että sen käsittely on melko helppoa kunhan saat jutun juonesta kiinni. Jos paperi vähän rypistyy niin se ei ole mikään katastrofi. Riisipaperi ei myöskään mielestäni hajoa mitenkään älyttömän helposti. PAITSI jos laitat rullan pintaa vasten kosteita raaka-aineita (kuten mangoa) -> kosteus saattaa hajottaa valmiin rullan pinnan (tein tämän mokan kerran). Eli mahdolliset kosteat raaka-aineet aina rullan keskelle muilla raaka-aineilla ympäröitynä.


Jalotofu ja Silmusalaatti haastoivat osallistumaan reseptikilpaan jossa käytettäisiin heidän tuotteitaan, ja osallistun kilpailuun näillä raikkailla ja superherkullisilla vietnamilaisilla rullilla.

Käytin rullissa täytteenä Lempeää Silmusalaattia, mutta Tulinen Silmusalaatti sopisi tähän myös oivasti. Jalotofulta käytin marinoitua tofua, jonka paneroin maissijauhossa, ja paistoin chilillä maustetussa sesamöljyssä. Näin tofuun tuli mukavan rapsakka pinta ja maku syveni entisestään. Hieman tulisen tofun kaveriksi laitoin makean pehmeää mangoa, rapeita kasviksia (porkkanaa ja punakaalta) purutuntumaa antamaan, ja versojen lisäksi tuoretta korianteria ja vahvaa minttua. Alkuperäinen ajatukseni oli laittaa lisäksi avokadoa, mutta rullat alkoivat näyttää sen verran täysiltä että jätin sen pois. Avokado sopisi silti varmasti hyvin kokonaisuuteen.

Vietnamilaisten rullien kanssa tarjotaan yleensä kalakastikkeeseen pohjautuvaa dippiä ja/tai maapähkinävoidippiä. Itse tein tällä kertaa vain yhden kastikkeen, koska vegaaninen tahinidippi on niin herkullista ettei kaipaa muita kastikkeita seurakseen. Älä yritä tarjoilla vietnamilaisia rullia ilman dippiä, dippi on se juttu! :)


Vietnamilaiset rullat

riisipapereita (isokokoisia)
kypsää mangoa
Silmusalaatin versoja*
porkkanaa
punakaalta
lasinuudelia (vermiselli)
salaatinlehtiä (esim. romaine)
tuoretta korianteria
tuoretta (vahvaa) minttua
(myös halutessa: avokadoa)

Jalotofun marinoitua tofua
maissijauhoa
sesamöljyä
kookosöljyä
halutessa: chilijauhetta 

Taputtele aluksi tofu kuivaksi, ja laita talouspaperin väliin painon alle hetkeksi valumaan. Näin tofu pysyy käsitellessä kiinteämpänä.

Kuori mango ja leikkaa hedelmästä alle sentin paksuisia pätkiä (pituuksilla ei niin väliä). Leikkaa myös porkkana ja kaali ohuiksi suikaleiksi.

Keitä lasinuudelit ohjeen mukaan ja laita sivuun odottamaan.

Leikkaa tofusta pienempiä pätkiä ja pyörittele ne maissijauhoissa. Kuumenna pannulla seesamöljyä ja kookosöljyä (1:1) ja sekoita öljyyn halutessa hieman chilijauhetta. Nostele tofunpätkät pannulle ja paista nopeasti jokaiselle sivulle rapea pinta (n. 30 sek per sivu).

Kaada laakealle lautaselle lämmintä (melkein kuumaa) vettä ja kastele riisipaperi siinä kauttaaltaan. Kun paperi on täysin pehmentynyt (tässä menee paperista ja veden lämpötilasta riippuen n. 5-15 sek), ravista varovasti enimmät nesteet pois ja nosta paperi esim. leikkuulaudalle. Yritä asetella/siloitella paperi niin auki kuin saat, pienet ruttaantumiset eivät haittaa.
*Saatu blogin kautta.


Koostin rullat seuraavasti (tästä saa toki poiketa oman mielen mukaan):
Täytteille hyvä sijainti on hieman riisipaperin keskikohdan alapuolella.  Ensimmäiseksi laitoin pohjalle salaatinlehden, ja sen päälle pieni määrä lasinuudelia (voi sitä laittaa paljonkin mutta lasinuudeli ei maistu oikein miltään). Seuraavaksi useampi tikku porkkanaa ja kaalta, ja mangoa ja tofua. Kokeilin välillä laittaa kaksi tofunpalaa ja välillä kolme, ei ole niin tarkkaa. Lue mangoa koskeva huomio tekstin alusta. Näiden päälle ripottelin silmusalaattia, korianteria ja minttua.

Rullan taittelin niin, että nostin ensin paperin alareunan täytteiden päälle, sen jälkeen taitoin molemmat sivut sisään keskelle ja lopun pyöräytin kokonaisuuden tiukaksi paketista eteenpäin rullaamalla. Muutaman kerran harjoittelemalla rullaaminen sujuu jo helposti. Tärkeintä on yrittää pitää täytteet napakkana pakettina (vähän niinkuin makirulliakin tehdessä).

Valmiit rullat halkaisin keskeltä kahtia niin ne on helpompi syödä (ja ovat vähän kauniimpiakin).

Tahinidippi (riittää n. 8 kokonaiseen eli 16 puolitettuun rullaan, lisää määriä jos dipattavaa on enemmän)

3 rkl tahinia (tai esim. maapähkinävoita tai muuta pähkinävoita)
1/2 tl valkosipulijauhetta
1 tl raastettua inkivääriä
1 tl soijakastiketta
1–2 tl kookossiirappia (tai ei-vegaanit esim. hunajaa)
2 rkl limen mehua
ripaus chilijauhetta (oman maun mukaan)
useampi rkl vettä

Laita ainekset esim. monitoimikoneeseen ja aja kunnes kastike muuttuu kermaiseksi. Lisää vettä kunnes saat mieleisesi koostumuksen, itse taisin laittaa 5-6 ruokalusikallista. Lisää makeutusta tai muita aineksia tarvittaessa. Dippaile rullia kastikkeeseen ja nauti käsityösi tuloksista.


PS. Lukijatutkimus ja siihen liittyvä kilpailu on vielä käynnissä.
SHARE:

4 kommenttia

  1. Kauniin värikkäitä rullia. Vietnamilaiset kevätkääryleet on kyllä hyviä, kunhan vaan tosiaan selviää siitä alun viipalointi- ja suikalointiurakasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, sen takia näitä kannattaakin tehdä seurassa ;)

      Poista
  2. Nämä kääryleet kiinnostaa kyllä kovasti! Pitää varmaan joskus ajan kanssa koittaa näperrellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden rullaaminen on just sellaista sopivan rentoa viikonloppupuuhastelua. Ei voi kovin helposti mokata :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig