Tietoa mainostajalle ›

keskiviikko 26. elokuuta 2015

VILJATON PIZZA PARSAKAALISTA


Ostin yksi päivä useamman parsakaalin tarjouksesta ja pohdiskelin hetken mitä niistä tekisi. Kunnes mieleeni tuli että voisko näistä kokeilla väsätä pizzapohjan – siis niin kuin kukkakaalista saa tehtyä (kukkakaalipizzan versio 1 ja paranneltu versio 2). Eli sama ohje mutta eri kaali!

Pikainen googlailu osoitti että en ollut idean kanssa ensimmäisenä liikenteessä (ei mikään yllätys sinänsä koska kaikki ruokaan liittyvät ideat on jo keksitty), mutta sain ainakin samalla vahvistuksen sille, että tämän pitäisi olla ihan toteuttamiskelpoinen homma.


Sanoista tekoihin siis. Parsakaali on hieman muruisempaa käsiteltävää kuin kukkakaali, mutta kaalitaikinasta syntyi kyllä ihan kiitettävän kiinteä pohja.  Ei ehkä ihan niin rapea kuin kukkispohja, mutta hyvä koostumus silti, jota voi helposti myös leikata ilman että pitsa hajoaa käsiin. Kukkakaali on jonkin verran parsakaalia neutraalimmman makuinen, mutta ei tässäkään mitään voimakasta parsakaalin makua ollut (eikä se sinällään olisi haitannutkaan).

Käytin pohjaan pelkästään parsakaalin kukintoja, mutta säästä varret ja tee niistä vaikka sosekeittoa.
Päälle laitoin erivärisiä kirsikkatomaatteja, vuohenjuustoa ja rucolaa. Tomaattikastike syntyi improvisoituna jääkaapin antimista. Parsakaalipizzan kohdalla voidaan ehkä puhua jo aidosti terveellisestä pitsasta. Ainakin vihertävä pizza on hauskaa vaihtelua. :)


Parsakaalipizza 

2–3 parsakaalia (tarvitset n. 5 dl parsakaalimurua)
2 (luomu)munaa
n. 3 dl voimakasta juustoa raastettuna (esim. mature cheddar)
suolaa 
mausteita oman maun mukaan: esim. valkosipulijauhetta, oreganoa

Tomaattikastike
10 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 pehmeä taateli
1 rkl tomaattipyrettä
n. 6 kpl kirsikkatomaatteja
maun mukaan srirachaa

Täytteet esim:
vuohenjuustoa
kirsikkatomaatteja
rucolaa

Leikkaa parsakaalista kukinnot ja aja ne esim. monitoimikoneella muruksi. Parsakaalia ei ole tarpeellista keittää tai höyryttää etukäteen. Parsakaalimurusta voi kokeilla puristaa ylimääräiset nesteet pois (esim. harson avulla), mutta itse en ainakaan saanut niistä juurikaan nestettä irti.

Sekoita muru muiden ainesten kanssa ja taputtele leivinpaperilla päällystetyn levyn päälle ohueksi kiekoksi. Taikina hajoilee aika helposti joten etene varovasti, mutta yritä saada kuitenkin aika ohut (alle puolen sentin paksuinen) pohja aikaiseksi. Paista pohjaa 200-asteessa n. 15–20 minuuttia, kunnes pohja on hieman ruskistunut.

Valmista sillä aikaa tomaattikastike ajamalla ainekset sileäksi tahnaksi esim. monitoimikoneella tai sauvasekoittimella muusaamalla. Ota pizzapohja uunista ja levitä pohjan päälle tomaattikastike + muut täytteet. Paista vielä n. 10 minuuttia. Pohja saa ruskistua, mutta varo ettei se pääse palamaan reunoista (omani oli täytteiden kanssa ehkä hitusen turhan kauan uunissa). Leikkaa pitsa paloiksi ja tarjoile lämpimänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti