keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

TULEVAISUUDEN RUOKAA: AMBRONITE (& PANNARIT)


Muutama vuosi sitten Ravintolapäivänä maistoin ystäväni kavereineen pitämässä kojussa hieman epäilyttävän näköistä vihreää, paksua juomaa. Maku oli aika..hmm terveellinen, mutta menekki oli silti sen verran kova että juomat myytiin loppuun lyhyessä ajassa. Sittemmin tuotteen ympärille perustettiin Ambronite-niminen startup-firma.

Ambronite on siis tarkkaan valituista raaka-aineista koostettu juotava ateria – jauhe, joka sekoitetaan esimerkiksi veteen tai mehuun ja juodaan pois. Yksi pussi vastaa kalorimäärältään noin yhtä ateriaa ja sisältää kaikki tarvittavat mikroravinteet. Raaka-aineisiin ja niiden laatuun onkin kiinnitetty erityisen paljon huomiota, ja pyrkimys on tarjota terveellinen vaihtoehto jonnekin pikaruoan ja usein keinotekoisten ja esanssisten lisäravinteiden/proteiinipatukoiden välimaastoon.

Amboniten missiona ei kuitenkaan ole se, että ihmiset kokonaan skippaisivat normaalin syömisen ja korvaisivat kaikki ateriansa smoothieita hörppimällä, vaan tarkoitus on tarjota nopea ja terveellinen vaihtoehto sellaisiin tilanteisiin kun ei vain yksinkertaisesti ole aikaa tai mahdollisuutta valmistaa tai syödä hyvää ateriaa. Esimerkiksi taannoisella Aasianreissulla tuote tuli tarpeeseen, kun viidakkoreissun aamiaisella oli tarjolla vain pari palaa kuivaa paahtoleipää. Retkeilyeväänä tämmöinen pussukka onkin tosi kätevä.


Raaka-aineet ovat pääosin luomua ja mahdollisimman prosessoimattomia; mm. (gluteenitonta) kauraa, riisiproteiinia, saksanpähkinää, kookosta, mantelia, nokkosta ja pinaattia jauhettuna hienoksi jauheeksi. Koko lista ja tarkemmat ravintoarvot ovat nähtävillä täällä.

Sain testattavaksi erän Ambonitea jo joskus syksyllä. Sen jälkeen pakkaus on uudistunut, mutta tuotteen sisältö on kutakuinkin sama. Resepti on tietysti kehittynyt kovasti niistä ihan ensimmäisistä prototyypeistä, mutta juoma maistuu ja näyttää edelleen aika..noh terveelliseltä. :) Tulee vähän mieleen joku ruispuuro, mutta vihreänä. Juoma ei siis missään nimessä ole pahaa, mutta hyvän makukokemuksen saamiseksi vaatii kyllä melkein seurakseen esim. banaanin tai marjoja. Ambronitesta kannattaisikin kehittää rinnalle jokin maustettu versio, jossa olisi esimerkiksi reilusti enemmän marjajauheita (nykyisessäkin versiossa on, mutta ne eivät juuri maistu). Arvatenkin tätä on kyllä tuotekehittämössä jo pähkäilty.


Mietiskelin mitä muita tapoja (smoothien lisäksi) käyttää jauhetta olisi, ja päädyin laittamaan sitä banaanipannukakkuihin. Mausteeksi heitin sekaan hieman kanelia ja vaniljajauhetta. Pannareista tulikin Ambronite-lisäyksellä tavanomaista paksumpia ja täyttävämpiä. Toki jokin vastaava (proteiini)jauhe tuo varmaan samankaltaisen lopputuloksen.

Ambronite-pannarit

2 (luomu)munaa
1 banaani (mitä kypsempi banaani sitä makeammat pannukakut)
n. 3 rkl Ambronite-jauhetta*
halutessa: ripaus kanelia ja vaniljajauhetta

Muusaa ainekset tasaiseksi taikinaksi esim. blenderillä tai sauvasekoittimella. Paista erissä esim. kookosöljyssä. Tarjoile vaikkapa marjojen (itse laitoin mustikoita ja survottuja vadelmia) ja vispatun kookoskerman kanssa (joka tosin vähän pääsi sulamaan kuumien lettujen päällä).


* Saatu ystävältä, ei blogin kautta ;)
SHARE:

2 kommenttia

  1. Onpa hyvällä tyylillä tehty blogi! Pitääpä ruveta täältä bongailemaan uusia ruokaohjeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista ja tervetuloa seuraamaan juttuja! :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig