Tietoa mainostajalle ›

tiistai 30. joulukuuta 2014

VUODEN VIIMEISET: PISTAASI-LUUMU & SITRUUNA-KOOKOS RAAKA-TRYFFELIT


Vuoden viimeinen raakajuttu, ja juttu ylipäätään ei-uunista ulos!

Tässä kohtaa lienee aiheellista ottaa nopea vilkaisu kuluneeseen vuoteen. Näin kun laittaa asioita listaksi niin kyllähän sitä kaikenlaista ehti tapahtua: Ostin uuden asunnon ja remppasin sen (no ammattilaiset rempan kyllä hoiti, minä sudin vähän maalia seiniin), onnea on omannäköinen keittiö. <3

Olin viiden viikon pätkän etätöissä Aasiassa (Thaimaassa 1 2 3 4 ja Singaporessa). Lisäksi ehdin kasvattaa hiilijalanjälkeäni Amsterdamissa, PariisissaProvencessa, Santorinilla ja Tallinnassa. Kotimaanmatkailua edustivat mm. Porvoo, Turku ja Seinäjoki.

Tein hemmetin paljon töitä (päivätöiden ja friikkuprojektien lisäksi mm. tätä kirjaa).

Opettelin tekemään hyviä raakakakkuja (ehkäpä vuoden paras saavutus! ;), suosikkina tämä omenakakku karamellikastikkeella. Ja blogini liittyi Blogirinkiin. Monipuolinen vuosi siis, mutta myös melko stressintäyteinen.


Vuoden parhaiksi uusiksi lounaspaikoiksi valitsen kotiruokamesta Pompierin ja pienestä epätasaisuudesta huolimatta kasvisravintola Omnamin. Eiran Sandro on myös hyvä. Illallisella suurimman vaikutuksen teki Sinne Helsinki. Tykkäsin kyllä myös Pastorista vaikka paikka ei ihan napakymppi ollutkaan. Finediningia ei ole tullut juurikaan tsekattua, mutta uutuuksista mm. Passio ja Ragu kiinnostaa. Uusista kahviloista paras oli Kokko, mutta mokoma kerkes loppuvuodesta sulkea ovensa. :/

****


Pieni kelaus taaksepäin vielä jouluun, ostin nimittäin itselleni joululahjaksi neljä ruokakirjaa. Vinkki: ei-kotimaisten kirjojen ylivoimaisesti paras ostopaikka on Bookdepository, valikoima on todella monipuolinen ja postitus maksutonta (shippaavat briteissä eli ei tarvitse huolehtia tulleista). Sieltä siis tilasin itselleni nämä ylläolevat, joista pikaisesti selailtuna Green Kitchen Travels vaikuttaa suosikiltani, niin herkullisia kuvia!

Postauksen raakatryffeleiden ohjeet poimin kuitenkin My Petite Kitchen Cookbookista, joka on My Petite Kitchen-blogiin perustuva, pääosin gluteenitonta ja kasvisruokaa tarjoileva tunnelmallisen suloinen kirja.

Pallerot sopisivat hyvin vaikka nyt uudenvuoden illanistujaisiin naposteltavaksi. Laitoin pistaasi-luumutryffeleihin lisämausteeksi hieman lakritsijuurta, sopii todella hyvin jos tykkäät lakritsaisemmasta mausta! Luumujen tilalla voi käyttää muutakin kuivattua hedelmää, mutta tykkäsin noista kun eivät olleet liian makeita. Ohjeen määristä tulee n. 10 kpl molempia, tuplaa ohje jos haluat isomman määrän.


Pistaasi-luumu-tryffelit

1 dl pistaasinsydämiä
1/2 pehmeitä luumuja
1/2 tl raakakaakaojauhetta
pieni ripaus suolaa
valinnaisesti: ripaus lakritsinjuurijauhetta

Sitruuna-kookos-tryffelit

1 dl (hienoja) kookoshiutaleita
1/2 dl mantelijauhetta
n. 2 rkl sulaa kookosöljyä
n. 2 rkl nestemäistä makeutusta (tai maun mukaan)
puserrus sitruunanmehua
raastettua sitruunankuorta
valinnaisesti: pieni määrä vaniljauutetta (ei esanssia)

Surauta pistaasit pieneksi jauhomaiseksi muruksi. Laita sivuun muutama lusikallinen pistaasimurua. Muusaa loput luumujen ja mausteiden kanssa tasaiseksi massaksi. Pyörittele käsissä pieniä palloja ja kierittele niitä lopuksi pistaasimurussa.

Jos kookoshiutaleesi ovat sellaista karheampaa sorttia jauha niitä pienemmäksi. Laita sivuun taas muutama lusikallinen. Sekoita ainekset tasaisesti yhteen, maistele sopiva makeus- ja sitruunaisuusaste. Pyörittele pieniä palloja ja kierittele niitä sivuunlaitetussa kookosjauheessa.

Laita tryffelit jääkaappiin jähmettymään vähintään puoleksi tunniksi.

Erinomaisen hyvää vuotta 2015!


6 kommenttia:

  1. Voi, en melkein malta odottaa, että herkkulakkoni alkaa niin pääsen testaamaan reseptejäsi. Ihanaa uuttavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mitä, eihän täällä ole kuin terveellisiä ruokia. ;) Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  2. Hieno ja näyttävä tuo kuvakollaasi ja kivat makeiset! Oikein Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En jaksanut laittaa tuohon kollaasiin kuin neljä-viis viimeisintä kuukautta eli varsinaisesta vuosikatsauksesta ei sen kohdalla voida kyllä puhua, ehkä ennemmin kahden viimeisimman kvartaalin esityksestä. :) Samoin toivotan sinulle!

      Poista
  3. Oi miten ihanan näköisiä! Täytyypi kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun suosikkeja oli nuo pistaasi-luumut ja nimenomaan lakritsilla maustettuna :)

      Poista