sunnuntai 7. joulukuuta 2014

PAAHDETUT MAA-ARTISOKAT & WASABIDIPPI


Maa-artisokka on mitä mainioin juures, mutta aivan jumalattoman rasittava kuorittava (ja vähän vaarallinen, olen pari kertaa onnistunut kuorimaan vähän sormenpäätäkin mukuloita käsitellessä). Laiskan kokin ratkaisu löytyykin paahtamisen merkeissä, koska tällöin näitä ei tarvitse kuoria ollenkaan! Plus artisokat maistuvat todella hyvältä, maku on aika lähelle paahdettua perunaa mutta hieman makeampi. Pehmeän maun rinnalle sopiikin jokin hieman ärhäkämpi dippi, joten kokeilin laittaa (jogurtti-majoneesi)kastikkeeseen aimo tujauksen wasabia. Toimii hyvin! Wasabin tilalle voi laittaa myös dijonia tai miksei vaikka chilikastiketta.

Paahdetut maa-artisokat

maa-artisokkia
öljyä
suolaa
valinnaisia yrttejä (laitoin timjamia)

wasabi-kastike
1 osa turkkilaista jogurttia
1 osa majoneesia
reilusti wasabia
suolaa ja pippuria
(valinnaisesti muita mausteita, kuten esim. valkosipulijauhetta)

Pese maa-artisokat juuriharjan avulla huolellisesti. Jos mukulat ovat isompia ne kannattaa puolittaa. Hiero pintaan reilusti öljyä ja suolaa. Paahda 200-asteessa n. 40 minuuttia (kunnes ovat läpeensä kypsyneet).

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään, laita mausteita oman maun mukaan. Dippaile lämpimiä artisokkia kastikkeeseen.

Maa-artisokista syntyy myös oivallinen keitto (vaatii tosin kuorimista), ohje täällä.

SHARE:

8 kommenttia

  1. Mahtavan yksinkertaisen kuuloista! Pakko kokeilla, kun ei maa-artisokkia tosiaankaan jaksa kuoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä ehkä kerran vuodessa jaksaa keittoa varten ryhtyä kuorintahommiin, mutta muulloin on ihan kiva päästä helpommalla. :)

      Poista
  2. Ihania! sosekeittoonkaan ei tartte kuoria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Mä olen aina jotenkin luullut että tarvii. Vai onko se sit niin että täysin sileää keittoa varten kannattaa kuoria ja ns. rustiikkisempaan versioon ei tarvi.. (?) Joka tapauksessa hyvä tietää että tässäkin voi vähän oikoa mutkia :)

      Poista
  3. Maa-artisokat on tosiaan ihan parhaita näin! Sosekeittoon oon kyllä aina kuorinu mut ens kerralla taidan jättää välistä jos Nanna kerran sanoo :)

    VastaaPoista
  4. Tätä on varmaan pakko testata. Olen koittanut metsästää maa-artisokkareseptiä jota laiskakin kokki voi kokkailla arjen piristykseksi. Tässä se ohje tais tulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä ei kyllä hirveästi tarvinnut keittiössä ahertaa, 5 min ja mukulat uuniin. :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig