torstai 27. marraskuuta 2014

POIMINTOJA TALLINNAN TARJONNASTA


Pyrin käymään Tallinnassa n. kerran vuodessa. Useamminkin voisi jos vain yhteydet olisivat jouhevammat. Eihän se parin tunnin laivamatka ole mitenkään paha, mutta siihen sisältyy kuitenkin jonottelua ja rasittavan pitkä kävely tavaroita raahaten laivaan, eikä ne itse laivatkaan nyt niin hehkeitä ole. Merenalaista tunnelia ja junayhteyttä odotellessa.

Mutta siis Tallinnahan on mitä ihastuttavin kaupunki! Erityisesti vanhakaupunki on täynnä tunnelmaa, ja joulunaika on suorastaan taianomainen ihan eri tavalla mihin Senaatintori kykenee. Ja parasta on ravintolat – Tallinnan ravintoloiden hinta-laatusuhde on vaan käsittämättömän kova!

Olin pari viikkoa sitten kaupungissa projektireissulla viikonlopun yli, ja kivoja ravintoloita olisi ollut testattavana vaikka kuinka. Kovin monta kertaa emme ehtineet ulkona käydä syömässä, mutta pari oikein kivaa (itselleni) uutta tuttavuutta osui kohdille.


Ihan superhyvä ruokakokemus oli ravintolassa nimeltä Cru, joka on Viron 50 parasta ravintolaa 2014 rankkauksessa sijalla 11. Ravintola on vanhassa kivitalossa ja hieman linnamainen, mutta kuitenkin sopivan pieni ja intiimi. Samassa yhteydessä toimii myös persoonallinen hotelli. Postauksen alussa oleva upeus on Cru:ssa syömäni metsäkauris-annos, ulkonäkö silkkaa taidetta ja maut täydellisesti balanssissa. Eivätkä muut annokset jääneet paljon jälkeen. Söin metsäkauriin lisäksi ihanan samettista tryffeli-tattikeittoa ja seuralaiseni metsähanhea. Hinnat ovat Crussa laatuun nähden älyttömän edulliset, oma alku+pääruoka -komboni maksoi 29€ ja annokset olivat ihan hyvän kokoisia eli nälkä ei jäänyt. Mainitsinko jo Tallinnan käsittämättömän hyvän hinta-laatusuhteen!


Toinen oikein kiva uusi tuttavuus oli Kaks Kokka. Tämä on käsittääkseni ihan uusi ravintola, joten ei ole päässyt vielä parhaiden ravintoloiden listaukseen. Ravintolan sisustus on tosi kiva ja trendikäs, olisin voinut pihistää nuo sarvipäät vaikka omaan kotiini! Alkuun söin salaatin jossa oli ilmakuivattua ankkaa ja tuollaisia söpöjä pinkkejä viiriäisenmunia. Pääruoka oli hieman perinteisempi, mutta sekin maukas annos; rapeaksi paistettua kuhaa karamellisoidulla kukkakaalilla. Tämäkin setti erittäin kohtuuhintainen eli 22€.

Listaanpas tähän samalla muitakin Tallinnan suosikkejani (vaikka näissä en tällä kertaa ehtinytkään käydä): Sfäär (trendikäs kaupan ja ravintola yhdistelmä), Leib (ihana puutarha kesällä!), Ribe (perusvarma), Bocca (hieman hintavampi), Ö (fine dining).

PS. Biohakkerin käsikirjan Ravinto-osio on valmis ihan näillä näppäimillä, ennakkotilaajat saavat sen ennen joulua, eli ennakkotilaajan etu on siis vielä hetken voimassa. Teimme Tallinnassa tuttavamme mielettömässä kämpässä (tsekkaa tuota keittiötä!) kirjaa taas reilusti eteenpäin. Lopputuloksesta tulee aikamoinen paketti, veikkaan että lopullinen sivumäärä nousee yli 150:n, huh!

SHARE:

2 kommenttia

  1. Tuo Cru on kyllä ihana paikka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihastuin ihan täysin! Harmi kun Helsingissä vastaavat laadukkaat oman rahan paikat on vähissä monestakin eri syystä..

      Poista

Blogger Template Created by pipdig