Tietoa mainostajalle ›

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

RAITAJUURI-CHEVRE-MANGO -TORNIT


Raitajuuri on melkein sama juures kuin punajuuri, hauskemman näköinen vain. Ja maku on ehkä punajuurta hieman miedompi.

Mutta mitä ihmettä tapahtui juuren mahtaville väreille keittämisen jälkeen! Ainoastaan yksi pallero säilyi kirkkaan punaisena, muut menivät kellertäväksi ja yksi jopa ihan valkoiseksi. En tiedä olisiko juuret pitänyt keittää kokonaisina, nyt leikkasin molemmista päistä pienet palat pois, ja voi olla että väri karkasi sitä kautta. No maku ei onneksi liuennut keitinveteen.


Näin Food52:ssa hauskannäköisen annoksen, jossa oli yhdistetty punajuurta, mozzarellaa ja mangoa. Tosin vaihdoin mozzarellan vuohenjuustoon, joka on mielestäni parempi kaveri punajuurelle. Torniksi kasattu annos oli kyllä kaunis, mutta loppujen lopuksi hieman epäkäytännöllinen, plus hukkapaloja syntyi turhan paljon. Eli lopuksi leikkasin kaikki ainekset pienemmäksi ja tein niistä mössömäisen salaatin. Sama maku, mutta helpompi syötävä. :)


Raitajuurta, chevreä ja mangoa

muutama puna/raitajuuri
iso kiekko vuohenjuustoa
1 kypsä mango
ruohosipulia

n. 1 rkl oliiviöljyä
n. 1 tl hunajaa
pieni puserrus sitruunanmehua
suolaa + pippuria

Keitä puna/raitajuuret kuorineen. Keittoaika riippuu juurien koosta, keskikokoisissa menee n. 30 minuuttia. Kun haarukkaa uppoaa juureen ovat ne kypsiä. Kaada kattilasta kuuma vesi pois ja heti kylmää päälle, niin juurien kuoret irtoavat helposti sormin painamalla. Leikkaa juurekset siivuiksi.

Leikkaa myös mango myös ohuiksi siivuiksi. Itse leikkasin siivuista pyöreällä muotilla ympyränmuotoisia paloja. Siivuta vielä vuohenjuusto.

Kasaa palat päällekäin. Jos haluat skipata torniviritelmän, leikkaa kaikki ainekset pienemmiksi suupaloiksi jo heti alkuun.

Vispaa kastikkeen ainekset keskenään, ja valuta tornin päälle/sekoita ainesten sekaan. Silppua päälle ruohosipulia.

Mössö- tai siis salaattiversio:

2 kommenttia:

  1. Olen kahtena peräkkäisenä päivänä googlaillut reseptejä ja päätynyt sinun blogiisi. Eilen tein päärynä-granaattiomena-fetasalaattia ja tänään teen tätä. Ihan mahtavaa löytää reseptejä, joihin on kaikki ainekset kotona valmiina. Kiitos! Jatkossa löydän tänne ilman Googleakin. �� -Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos mukavasta palautteesta, kiva jos olet löytänyt täältä inspiraatiota! :)

      Poista