keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

HEDELMÄSALAATTI-MEHUJÄÄ


Tietää että on kuuma kun laittaa tuulettimen lattialle, ja ensimmäisenä sen eteen parkkeeraa lemmikit makoilemaan karvat väpättäen. :)

En ole ollut tässä kuussa montaakaan hetkeä omassa keittiössäni, ja silloin kun olen, en ole todellakaan laittanut hellaa tai uunia päälle.

Jotain pientä sitä kuitenkin jaksaa puuhastella.. Viime kesänä kokeilin pari kertaa tehdä mehujäätä itse, makuina testasin näitä: kookos&appelsiini ja vesimeloni&mansikka&jogurtti. Tänä kesänä olen tehnyt oikeastaan vielä helpompaa versiota, tämä mukavasti viilentävä versio hedelmäsalaatista ei vaadi kuin pientä pilkkomista.

Jäistä hedelmäsalaattia

hedelmiä/marjoja, esim: mansikoita, ananasta, kiiviä
nestettä, esim: maustettua kivennäisvettä ja vähän mansikkasiirappia (survottua mansikkaa ja kookosnektaria)

Nesteeksi sopii hyvin myös esim. tuorepuristettu mehu tai aikuisversioon vaikkapa siideri. Kannattaa huomioida että pakastaessa maut hieman väljähtyvät, eli nesteessä saa olla kunnolla makua.

Leikkaa marjat/hedelmät pieneksi, ripottele astiaan, kaada hieman nestettä päälle, asettele tikut ja pakasta.

Näiden tekeminen onnistunee ilman varsinaisia mehujäämuottejakin. Kunhan laittaa tarpeeksi hedelmiä niin tikku pysyy astiassa (esim. joku pienempi jogurttipurkki tms) helposti pystyssä.


Esittelenpä tässä yhteydessä Sugar Helsingiltä saadun uuden tuttavuuden, eli kookosnektarin. Big Tree Farmsin kookosnektari on luomulaatuinen ja käsittelemätön makeuttaja, joka maistuu vähän kuin miedolle ja vähemmän makealle vaahterasiirapille. Jos glykeemiset indeksit kiinnostaa, niin tämä on esim. hunajaa huomattavasti verensokeria vähemmän nostattava vaihtoehto (hunaja lähteestä riippuen 55–61 vs. kookossiirappi 35).

Ja sanoisin että tämä on esim. vegaaneille agavesiirappia paljon parempi vahtoehto, fruktoosipitoisuus on ihan eri maailmasta ja raskas prosessointikin on jätetty väliin. Löysin kohtuullisen luotettavan näköisen infograffan, joka havainnollistaa asiaa paremmin. Kookosnektaria myydään ainakin Ruohonjuuressa.

Itse aion kyllä jatkossakin käyttää kotimaista, kuumentamantonta (luomu)hunajaa, mutta aina hunajan maku ei istu niin täydellisesti tekeillä olevaan sapuskaan, tai koostumus on mennyt jähmeäksi, joten on kiva kun on vaihtoehtoja. :)


SHARE:

2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä tosi hyvä kombo! Tein samoista aineksista vielä smoothietakin (uudempi postaus) :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig