Syötävän hyvä: LÄMMIN SALAATTI TOFUA JA PAAHDETTUA PAPRIKAA
Tietoa mainostajalle ›

tiistai 17. kesäkuuta 2014

LÄMMIN SALAATTI TOFUA JA PAAHDETTUA PAPRIKAA


En ole kovin hyviä tuttuja soijatuotteiden kanssa. Silken tofua käytän satunnaisesti, mutta kiinteämpi tofu on kyllä pääosin jäänyt hyllyyn. En vain erityisemmin ole pitänyt sen mausta. Tosin alkuvuoden Aasianreissulla tuli kyllä yhden kerran syötyä todella suussasulavaa tofua, mutta se oli erilaista mitä olen missään aiemmin nähnyt, pinnalla tummempi ja ryppyinen, ja sisältä ihan valkoinen ja löllerö. Vähän niinkuin olisi munakokkelilla täytetty. Piti oikein erikseen kysyä että onko tämä todella tofua, tarjoilijan mukaan ainakin oli.

Kiinteämpi tofu sai nyt kuitenkin uuden mahdollisuuden, kun näin kiinnostavan näköisen ohjeen jossain ulkomaalaisessa ruokalehdessä.. olisiko ollut niinkin mielikuvituksekkaasti nimetty julkaisu kuin The Food Magazine. Käytin luomulaatuista Jalotofun* miedosti chilillä valmiiksi marinoitua tofua, mutta tuollaisen marinadin tekee toki helposti itsekin. Ja lopputulos oli kyllä oikein oiva salaatti, uusia suosikkeja jopa.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin valmiiksi säilöttyä paprikaa, mutta omaan makuuni ne ovat helposti vähän liian etikkaisia, joten paahdoin omat paprikani itse, ja maustoin lopputuloksen vain hyvin miedosti etikalla.

Lämmin tofu-paprika -salaatti (1 isohko annos)

1-2 paprikaa
paketti kiinteää tofua 
paketti papuja (esim. mustia papuja)
kesäkurpitsaa
sipulia
rucolaa
öljyä
suolaa, pippuria
omenaviinietikkaa
muita mausteita, esim. paprikajauhetta, chilijauhetta

Paahda ensin paprikat. Leikkaa ne suikaleiksi, sekoita öljyn ja suolan kanssa ja paahda 180-asteessa n. puolisen tuntia.

Leikkaa tofu kuutioiksi. Pilko kesäkurpitsa ja sipuli. Sipulin voi laittaa salaattiin myös raakana, mutta oma vatsani kestää raakaa sipulia huonosti joten kuullotin sen kevyesti. Paista kesäkurpitsaa ja tofua öljyssä muutama minuutti, kunnes kesäkurpitsa on hieman pehmentynyt. Heitä sekaan mausteita oman maun mukaan (ainakin suolaa ja pippuria, ja lisäksi esim. paprika- ja chilijauhetta).

Huuhtele pavut (tai jos käytät kuivia, keitä ne asiaankuuluvasti). Yhdistä pavut kurpitsa-sipuli-tofu -seoksen ja paprikoiden kanssa. Pirskottele päälle varovasti vähän omenaviinietikkaa. Mitään muuta kastiketta salaatti ei oikeastaan tarvitsekaan kun öljyä ja mausteita joukosta jo löytyy. Riivi päälle lopuksi vähän rucolaa.


*Jalotofun tuote saatu blogin kautta.

2 kommenttia: