torstai 17. lokakuuta 2013

KOLMEN KERROKSEN MINTTU-SUKLAA RAAKAKUUTIOT


Olen tehnyt kerran aiemmin hieman samantyyppisiä raakaminttusuklaa-kuutioita, mutta niissä oli ongelmana hajoileva koostumus ja liuskoittuvat palaset. Maku oli kyllä muuten tosi jees. Nyt halusin yrittää uudelleen vaihtamalla minttuisen ja suklaisen osioiden paikkoja keskenään ja lisämäällä kuutioihin pohjakerroksen.

Päivitetty versio onnistui jo paremmin, nyt eriväriset osat eivät koko ajan yrittäneet erkaantua toisistaan vaan pysyivät pinossa sulassa sovussa. Ainoaksi ongelmaksi jäi vielä tuo (lähinnä päällimmäisen kerroksen) nopea sulaminen, mikä on kyllä aina ongelma raakasuklaiden kanssa. Mitä ihmettä niissä kaupassa myytävissä raakasuklaissa oikein on kun pysyvät yhtenä palana huoneenlämmössäkin..(?)

Nämä kuutiot kannattaa siis syödä nopsasti, tai vaihtoehtoisesti säilyttää kylmässä.


Minttu-suklaakuutiot (n.16 minikuutiota)

Pohja

1/2 dl manteleita
1/2 dl pekaani/saksanpähkinöitä
2/3 dl pehmeitä taateleita (n. 5kpl)
1 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa

Minttukerros

1 avokado
pieni nippu tuoretta minttua
n. 2 rkl hunajaa (vegaanit esim. kookosnektaria) 
n. 1 rkl sulaa kookosöljyä
n. 4 tippaa (100%) minttuöljyä 

Suklaakerros

n. 3 rkl sulaa kaakaovoita
n. 2 rkl raakakaakaota
n. 2 rkl hunajaa (vegaaneille jotain muuta)
(muutama tippa minttuöljyä)

Pohja on ihan perussettiä eli kaikki ainekset sekaisin taikinaksi. Nämä kuutiot tein muuten melkein kokonaan sauvasekoittimella (pähkinät murskasin blenderissä).

Rasiana käytin neliönmallista normipakasterasiaa, jos käyttää isompaa astiaa niin kuutioihin tulee hieman ohuemmat kerrokset, tai vaihtoehtoisesti ainesten määrä kannattaa tuplata. Painele taikina rasian pohjalle.

Minttukerros valmistuu samalla tavalla muusaamalla ainekset sekaisin. Minttuöljyä voi säädellä vähän oman maun mukaan. Levitä minttukerros pohjan päälle ja laita astia hetkeksi pakastimeen.

Sulata kaakaovoi ja sekoita muut ainekset sulaan voihin. Suklaaseenkin voi laittaa vähän minttuöljyä (minä laitoin reilusti). Kaada suklaakerros päällimmäiseksi ja laita koko komeus pakastimeen n. tunniksi.

Kun leikkaat minttusuklaat kuutioiksi, kannattaa massan antaa lämmetä huoneenlämmössä hetken (n.10 minuuttia) ettei suklaakerros rasahtele rikki. Ja kuten jo mainitsin, säilytys kylmässä. :)

Ohjeen inspiraationa A Dash of Compassion.
SHARE:

10 kommenttia

  1. Raakasuklaa kannattaa temperoida, silloin se säilyy huomattavasti kauemmin huoneenlämmössä. Kookosöljyä ei myöskään kannata suklaan valmistuksessa käyttää, jos haluaa herkkunsa säilyvän huoneenlämmössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin temperoinnista olen kuullutkin! Tosin voi olla että tälläinen mutkat-suoriksi-leipuri ei ihan niin paljon jaksa panostaa vaan tyytyy vain syömään herkkunsa nopeasti :)

      Poista
    2. Mitä käytätte kookosöljyn tilalla suklaan valmistuksessa?

      Poista
    3. Raakasuklaassa käytä yleensä melkein pelkästään kaakaovoita, tai sitten kaakaovoi-kookosöljysekoitusta (esim. kookosöljyä 1/3 sekoituksesta).

      Poista
  2. Nam. RRRrrrrrrrrrakastan sun blogia. Piti vaa tulla tää sanomaan. Kiitos!!

    VastaaPoista
  3. Säilyykö miten kauan pakkasessa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, mitenköhän kauan säilyis.. yleensä syön kaiken niin nopsaa ettei tarvi miettiä tällaisia. :) Tuo avokado taitaa tässä olla se herkin osapuoli, eli sen maku voi pidemmässä säilytyksessä muuttua hieman, mutta kyllä nuo nyt varmaan ainakin viikon pysyvät hyvänä pakkasessa.

      Poista
  4. Hei! Kokeilin jo helppoa raakasuklaakakkua ja Nam, miten hyvää oli! Tämä olisi Seuraavana vuorossa, mutta mistä tuota minttuöljyä kannattaisi etsiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiva että tykkäsit kakusta! :) Minttumausteita olen löytänyt oikeastaan kahdenlaista: Steenbergin piparminttu-uutetta, joka on miedompaa ja sitä löytyy mm. Ruohonjuuresta. Ja sitten Japol-merkkistä 100% minttuöljyä olen löytänyt ainakin Life-kaupoista, ja apteekeista saattaa löytyä myös. Jälkimmäistä ei ole tarkoitettu ensisijaisesti elintarvikekäyttöön, mutta samaa tavaraa tuossa piparminttu-uutteessakin on vain laimennettuna.

      Poista

Blogger Template Created by pipdig