Syötävän hyvä: KATKARAPUINEN PAD THAI
Tietoa mainostajalle ›

perjantai 5. huhtikuuta 2013

KATKARAPUINEN PAD THAI

Neitsytsukellusmatka ja mahtavat korallit on nyt koettu, ja matka niin vedenalla kuin päälläkin oli kaikinpuolin onnistunut tauko arkeen. Haikin tuli bongattua, tosin turvallisen välimatkan päästä (siis riutalla, ei keitossa).

Egyptiläisestä ruoasta ei ole mitään ihmeempää raportoitavaa, kovasti tykkääväät grillata kaiken ruokansa, välillä onnistuneesti ja välillä osastoa kengänpohja. Voi olla että kesäkurpitsa-tomaatti-vihreä paprika-munakoiso -kiintiö on nyt hetkeksi täynnä.

Kotiin tullessa tekikin mieli syödä jotain ihan muuta. Ei kuitenkaan lihapullia ja perunamuusia vaan tulisenkirpeää thaimaalaista. Sikäläinen pyttäri eli pad thai on juuri sopivan rento sekoitus vähän kaikkea, epäonnistumisen vaara on pieni ja maku suuri.


Pad Thai jättikatkaravuilla (2:lle)

200 g riisinuudeleita

3 rkl tamarind-tahnaa
3 rkl kalakastiketta
1 rkl hunajaa
1 limen mehu

1-2 dl maapähkinöitä
2 valkosipulinkynttä
1 chili
4 kevätsipulia

n. 20 jättikatkarapua (kuori ja poista suolet)
2 kananmunaa
pätkä raastettua porkkanaa
korianteria

(plus mungopapuja joita ei tullut omaan annokseeni koska lähi-alepa)

Keitä riisinuudelit valmiiksi ohjeen mukaan. Voit leikellä niitä vähän lyhyemmiksi niin ovat helpompi syödä. Laita odottamaan sivulle (=los).

Tee kastike sekoittamalla tamarind, kalakastike, hunaja ja kahden limen mehut. (los).

Murskaa maapähkinät ja paahda ne pannulla (los).

Pilko sipulit ja chili ja kuullota niitä hetki reilussa määrässä (kookos)öljyä. Lisää ravut ja paista niitä n.minuutti molemmilta puolilta. Riko päälle kananmunat ja anna niiden paistua hetki. Lisää sekaan nuudelit ja pyöräytä kaikki kunnolla sekaisin.

Kaada pannulle kastike, kuumenna hetki ja lisää porkkanat, suurin osa pähkinöistä ja reilu annos pilkottua korianteria. Siirrä pannu pois levyltä. Kippaa lautasille ja ripottele pinnalle loput pähkinät ja vähän lisää korianteria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti