keskiviikko 14. marraskuuta 2012

HEI KURPITSA

Kurpitsa oli pitkään minulle tuntematon raaka-aine, vähän epäilyttäväkin. Makuelämykset oli pilattu kouluruokailussa, kun salaateissa oli välillä sellaista etikassa marinoitua säilykekurpitsaa (hyi helv..). Päättelin siis että inhoan kurpitsaa, ja välttelin sitä kuin ruttoa seuraavat 15 vuotta.

Uteliaisuus kuitenkin heräsi myöhemmällä iällä kun innostuin ruoanlaitosta. Onhan sen vekkulin näköinen kasvis, on perinteistä oranssia, keltaista, vihreää ja raitaistakin versiota, puhumattakaan erilaisista hassuista muodoista.

Taisi olla viime vuoden puolella kun rohkaistuin ja poimin kaupasta mukaani yhden yksilön.
Tein siitä muistaakseni keittoa ja innostuin. Kurpitsan maku on aika mieto, mutta miellyttävä. Raakana kurpitsa maistuu mielestäni jopa vähän hunajamelonilta, taitavat olla sukuakin. Suosikikseni on noussut pitkulamallinen butternut squash, jota tässä seuraavassa reseptissäkin käytän.


Kurpitsa-kikherne-kookoscurry (2:lle)

kurpitsa
tölkki kikherneitä
tölkki kokonaisia tomaatteja
kookosmaitoa (suosin tuota kermaisempaa versiota)
sipuli
pari valkosipulinkynttä
chili
pari limeä
korianteria
turkkilaista jogurttia

Lisäksi: hunajaa, currya, suolaa ja muita mausteita maun mukaan.

Leikkaa ensin kurpitsa suuhunsopiviksi paloiksi, kurpitsan kanssa askarteluun menee yleensä muutama hetki, joten pilkkominen kannattaa tehdä heti alkuun valmiiksi.

Pilko sipulit ja chili pieneksi ja kuullota kattilassa miedolla lämmöllä öljyssä n.5 minuuttia. Lisää curry ja muut mahdolliset mausteet (itse laitoin mm. hienonnettuja korianterinsiemeniä), kahden limen mehu, loraus hunajaa, silputtua korianteria ja kuullota vielä pari minuttia.

Lisää kattilaan paloitellut kurpitsat, tomaatit, kikherneet, kookosmaito/kerma (laitoin vain n. puolet tuosta pienestä rasiasta sillä en tykkään että muhennos on kovin nestepitoista). Muhittele n. 20-30 minuuttia kunnes kurpitsat ovat pehmeitä. Tsekkaa maku ja lisää tarpeen mukaan suolaa tai muita mausteita.

Kippaa muhennosta kulhoon ja laita oheen kauhallinen turkkilaista jogurttia ja silputtua korianteria. Pumpkin-tastic!
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig