torstai 1. marraskuuta 2012

ALKU

Tykkään tehdä ruokaa ja kuvaillakin sitä satunnaisesti, joten tästä seuraava luonnollinen kehitysaskel on perustaa ruokablogi.

Salainen haaveammattini on ruokakriitikko, mutta ilman sitä vaihetta missä pitää kirjoittaa kritiikit, mieluiten vaan söisin muiden tekemät gourmetsapuskat ja ruokailun jälkeen näyttäisin peukkua ylös tai alas. En ole kuitenkaan vielä saavuttanut tätä ideaalitilannetta, joten soppakauha on otettava kauniiseen käteen ja tehtävä ruoat itse (paitsi silloin kun syön ulkona eli keskimäärin joka toinen ruokailukerta). Parhaaksi todetut reseptit pääsevät sitten tänne blogiin asti.

Bannerikuvasta sen verran että kehityskaari oli pitkä ja polveileva. Säästän lukijat välivaiheilta ja hypätään suoraan ensimmäisestä versiosta viimeiseen.

Tästä päädyttiin..


..tähän. Parempi.


Vielä parit viralliset aloitussanat ja määritelmät:
Ruokablogini painopiste on kasvisruoassa, luomublablaa jne. Lisää olen aloitellut gluteenitonta ruokavaliota joten se näkyy (tai siis gluteeni ei näy) täällä myös. Luvassa todennäköisesti paljon keskinkertaisia kuvia (kuvaan lähinnä kännykällä ja teen ruokaa yleensä loisto-olosuhteissa eli myöhään illalla) ja ruokaa laidasta laitaan. Paitsi vähänlaisesti sokerileipomista, en ole mikään kinuskikissa tai muu sellainen kakkumaakari.

Ainiin ja blogin nimessä on sanaleikki koska se on ruokablogeissa about pakollista.

Tervetuloa!
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig