torstai 28. kesäkuuta 2018

MARINOIDUT KESÄKASVIKSET


Näin kesällä kasviksia syö mielellään ihan sellaisenaan, ilman kypsennystä. Jos kuitenkin kaipaat niihin jotain vaihtelua, kokeilepa marinoida kasvikset. Marinointi ei ole ihan sama asia kuin pikkelöinti, jossa kasvikset saavat voimakkaan etikkaisen maun ja ne on valmistettu enemmän säilöntätarkoituksessa. Marinoinnin avulla kasviksiin tulee vain hieman hapan, raikas maku.

Itse tykkään marinoida kasvikset ihan raakana, jolloin ne rouskuvat syödessä kivasti hampaissa. Kurkut ja retiisit myös hieman pehmenevät marinoinnin aikana. Toki kovemmat kasvikset voi halutessaan myös kypsentää kevyesti ensin esim. uunissa tai grillissä.

Kasvikset sopivat kivasti esimerkiksi grilliaterian kylkeen kokonaisuutta raikastamaan. Paras maku tulee kun antaa kasvisten muhia yön yli jääkaapissa.

Marinoidut kasvikset 

Noin 1 kg erilaisia kasviksia:
kukkakaalia
kurkkua
kesäkurpitsaa
porkkanaa
retiisiä
paprikaa

Marinadi:
1/4 dl valkoviinietikkaa
1/4 dl sitruunamehua
1 dl neutraalinmakuista oliiviöljyä

1/2 tl nestemäistä makeutusta
1/4 tl suolaa
halutessa: kuivattuja yrttejä


Pilko kasvikset pieniksi paloiksi. Mitä pienempi sitä parempi.

Vispaa marinadin ainekset sekaisin. Sekoita marinadi huolellisesti kasvisten sekaan. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään pari tuntia tai mielellään yön yli. Sekoittele kasviksia välillä (tai jos laitat ne kannelliseen purkkiin, käännä purkki välillä toisinpäin). Tarjoile esimerkiksi grilliruoan lisukkeena.


SHARE:

2 kommenttia

  1. Hei! Ostin vähän aikaa sitten kauniin kirjasi: kiitos herkullisista ohjeista. Varsinkin kastikkeesi ovat todella herkullisia. Nyt haluaisin tehdä sivun 111 linssitahnaa: Tarkoittaako tuo 2 dl linssien määrää kuivina, kypsentämättöminä, vai kypsien linssien määrää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, huomasin tämän viestin vasta nyt, mutta taisitkin saada jo vastauksen instan puolella. :) Muille mahdollisille ihmettelijöille tiedoksi että kyseessä oli 2dl kypsennettyjä linssejä (vastaan noin desiä kypsentämättömiä linssejä).

      Poista

Blogger Template Created by pipdig