Tietoa mainostajalle ›

maanantai 11. heinäkuuta 2016

PARIN RAAKA-AINEEN MOKKAJÄÄTELÖ (VEGAANINEN)


Mitäpä jos iltapäiväkahvin sijaan nauttisitkin pari palloa kahvijäätelöä. Ei kuulosta ollenkaan hullummalta idealta näin kesällä.

Näin muutaman raaka-aineen jäätelöksi tämä on yllättävänkin täyteläisen makuista. Periaatteessa pelkästään kolmellakin raaka-aineella pärjää jo, mutta pähkinävoi tuo jäätelöön kivasti paahteisen säväyksen, ja kaakaojauheella saa hieman suklaan makua. Mutta nämä voi myös jättää pois.

Tavallinen suodatinkahvi ei oikein toimi tässä ohjeessa, koska mausta tulee liian pliisu ja massaan tulee turhan paljon ylimääräistä nestettä. Jos sinulla ei ole pikakahvia, korvaa se esim. yhdellä espressolla.

Mokkajäätelö (2 annosta)

400 ml kookosmaitoa (mahd. korkea kookospitoisuus, esim. Pirkka)
3 rkl kookossokeria
1–2 rkl pikakahvia (esim. Clipper)

halutessa: 1 rkl pähkinävoita
halutessa: 1 rkl raakakaakaojauhetta

Kaada ainekset blenderiin tai monitoimikoneeseen ja aja tasaiseksi. Miedosti kahvinmakuinen jäätelö syntyy yhdella lusikallisella pikakahvia, enemmänkin voi laittaa. Maistele makeusaste kohdilleen.

Jäätelön voi valmistaa nopeasti jäätelökoneella, tai laittamalla massa pariksi tunniksi pakastimeen. Myös jäätelökoneesta tullutta jäätelöä voi hetken pakastaa, jos haluat ettei jäätelö ole pehmismäistä. Tarjoile esim. rouhitun (raaka)suklaan kanssa.


PS. Blogiin tulee nyt muutaman viikon mittainen kesätauko, muistakaa nauttia auringosta ja syödä sopivasti jäätelöä!

perjantai 8. heinäkuuta 2016

HOLLANTILAINEN PANNUKAKKU ELI DUTCH BABY (GF) MUSTIKKAKASTIKKEELLA


Onko ns. hollantilainen pannukakku eli dutch baby tuttu tapaus? Itse etsin aina uusia tapoja piristää viikonlopun aamiais- tai brunssipöytää, ja tämä pannari on oikein mainio lisä repertuaariin, varsinkin kun taikinan voi helposti tehdä gluteenittomasti kaurahiutaleista.

Parasta hollantilaisessa pannukakussa on koostumus: pinnalta hieman rapea mutta sisältä pehmeä ja soufflemainen. Maku on itsessään hyvin mieto, joten jonkinlainen hillo tai marjakastike on must.

Ehdottomasti paras lopputulos tulee valurautapannulla, jolloin reunasta tulee kunnolla rapea ja hieman karamellimainen. Mutta voit käyttää myös uuninkestävää paistinpannua/kasaria (kuten kokeilin itsekin tällä kertaa) tai vaikka piirakkavuokaa.

Yksi pannukakku on hyvän kokoinen kahdelle, tai sen voin tarjoilla osana isompaa aamupalaa tai brunssia, jolloin pannarista riittää viipaleita useammalle.

Hollantilainen pannukakku (dutch baby) mustikkakastikkeella 

3 dl mustikkaa
n. 3 rkl kookossokeria tai hunajaa/kookossiirappia


4 luomumunaa
2 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1,5 dl täysmaitoa
2 rkl kookossokeria
1/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljauutetta
1/2 tl kardemummaa
ripaus suolaa

n. 3 rkl voita

halutessa muita marjoja/hedelmiä

Laita aluksi pannu/vuoka (halkaisija n. 23–25 cm) uuniin ja uuni kuumenemaan 220-asteeseen.

Laita pieneen kattilaan mustikat ja makeutus, ja anna poreilla viitisen minuuttia. Itse käytin pakastemustikoita, joten mustikkakastikeesta tuli aika vetistä, mutta se ei haittaa. Lisää makeutusta halutessasi, kastike saa olla aika makeaa.

Riko kananmunat blenderiin tai monitoimikoneeseen, ja aja noin pari minuuttia, kunnes munat ovat kunnolla vaahtoutuneet. Lisää loput ainekset ja aja vielä noin minuutti. Taikinan kuuluu jäädä aika löysäksi.

Ota pannu uunista, laita siihen voi ja laita takaisin uuniin minuutiksi. Ota pannu taas ulos ja pyörittele sitä niin että hieman ruskistunut voi leviää tasaisesti pohjalle, ja kaada taikina päälle. Paista n. 15 minuuttia, kunnes pannukakku on ruskistunut (reunoilta saa ruskistua vähän enemmänkin). Pannukakku nousee reunoilta korkeammaksi (paitsi omani ei niin noussut kun kasarin reunat olivat niin korkeat) ja laskee hieman uunista pois otettaessa.

Ota valmis pannukakku ulos, lusikoi päälle mustikkakastiketta ja esimerkiksi kirsikoita tai muita marjoja/hedelmiä, ripottele päälle halutessa vielä hieman kookossokeria ja leikkaa viipaleiksi. Pannukakun kanssa voi tarjoilla myös esim. erilaisia hilloja, pähkinävoita tai lemon curdia.


Alkup. ohje muokattuna A Beautiful Plate

tiistai 5. heinäkuuta 2016

PARI RUOKAVINKKIÄ KÖÖPENHAMINAAN JA TUKHOLMAAN


Kesän reissuputki alkoi pienimuotoisella Skandinavia-kiertueella, kun vietin ensin juhannuksen Kööpenhaminassa, ja viime viikonloppuna pistäydyin Tukholmassa Coldplayn keikan takia.

Jostain syystä en olekaan aiemmin käynyt Tanskan pääkaupungissa, onneksi tämä tuli nyt korjattua! On nimittäin tosi kiva, rento ja kaunis kaupunki. Sopivan kompaktin kokoinen myös viikonloppureissuun, ja about kaikkialle voi kävellä (tai pyöräillä).

Sain paljon ravintolavinkkejä Kööpenhaminaan ruokabloggaajakollegoilta, paikka taitaakin olla aikamoinen ruokaharrastajan taivas. Eli siinä mielessä kaupunkiin pitäisi mennä kyllä vielä monen monta kertaa uudestaan..se on kuitenkin rajallista paljonko yhdessä viikonlopussa ehtii syömään. :P

Alle listattuna ne paikat Kööpenhaminassa ja Tukholmassa joita voin suositella ruoan (ja bonuksena pari paikkaa miljöön) puolesta.


Ruokavinkkejä Kööpenhaminaan:

42raw (kuva yllä vasemmassa yläkulmassa)
Kiva pikkukahvila täynnä vegaanisia ja gluteenittomia suolaisia ja makeita herkkuja + juomia. Itse tilasin monipuolisen raakasalaatin avokadolla, inkivääri-porkkanamehua ja cappuccinon cashewmaitoon. Iso suositus!

PatePate (oli hämärää, ei kuvia sorry)
Meatpacking Districtillä sijaitseva suosittu ja tunnelmallinen rafla, tänne kannattaa tehdä varaus. Söin erinomaista grillattua kampelaa kasviksilla. Todella isot annoskoot joten jälkkäri jäi haaveeksi.

Manfreds (ei myöskään kuvia)
Toinen trendikäs paikka, pääruokien lista on lyhyt ja annokset myös isoja. Paikka tunnetaan taidostaan käsitellä kasviksia todella hyvin ja se pitää hyvin paikkansa. Tunnettu myös tartaristaan mutta sitä en testannut.

Papirøen / Copenhagen Street Food (kuva vasen alakulma)
Katuruokien mekka! Kojuja on niin paljon että valikoima melkein pyörryttää. Testasin Brassin tiskiltä pavuilla ja kasviksilla täytetyn kananmunawrapin, ja Root Foodin kurkku-minttumehua. Jos ei ole paljon aikaa ruokailuun niin mene tänne.

Bonari: Dansk Arkitektur Centerin kahvila (kuva oikea yläkulma)
Kahvila todella kivassa rakennuksessa, ruokaa en testannut mutta kahvikupposelle mitä hienoin taukopaikka.


Ruokavinkkejä Tukholmaan:

Nybrogatan38 (kuva vasen yläkulma)
Hyvää ja melko edullista ruokaa, tosin annoskoot eivät suuren suuria. Söin paahdettua kukkakaalia parsan ja linssien kanssa, todella hyvä annos.

Nytorget6 (kuva oikea alakulma)
Samat omistajat kuin Nybrogatanilla eli samantyylinen paikka mutta eri menulla. Tilasin salaatin jossa oli mm. paahdettua artisokkaa ja halloumia. En olekaan aiemmin syönyt kokonaista artisokkaa ja ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista hommaa (samanlaista säätöä kuin rapujen syönti), mutta vaivan arvoista kuitenkin. :)

Bonari: Fotografiskan kahvila
Tänne kannattaa toki tulla jo mainioiden valokuvanäyttelyiden takia, mutta paikan kahvila on myös todella hieno ja maisemat komeita!