tiistai 13. joulukuuta 2016

SUURI PIPARITESTI: GLUTEENITTOMAT PIPARIT KAHDELLA TAPAA


Lapsuudenkotona leivottiin aina vähintään kaksi erää piparkakkuja: ensimmäinen satsi oli tarkoitettu syötäväksi ihan sellaisenaan ja vasta toinen erä paistettiin. Kotoa poismuuton jälkeen en olekaan koskaan leiponut itse piparkakkuja (raakapipareita kylläkin), vaikka muutosta on jo noin 15 vuotta!

Nyt kun gf-jauhotilanteeni on monipuolisempi, halusin kokeilla raakapipareiden sijaan näitä perinteisempiä leipomuksia. En osannut päättää minkälaisia gluteenittomia pipareita testaisin, niin tein sitten kahta eri sorttia.

Ja kun sekoittelin ihanan tuoksuista pipariseosta omassa keittiössäni ja maistelin taikinaa niin hitsit vie olinkin unohtanut miten hyvältä se maistuu! Ehkä ensi vuonna minunkin pitää tehdä pieni erä pelkästään syötäväksi tarkoitettua taikinaa (mahdollisista mahanpuruista viis).


Suuren Piparitestin tulokset ovat tässä:

Taikina
Tattaripiparit: Taikina on karheampaa ja jämäkämpää. Maku on miellyttävä, joskin aavistuksen rukiinen.
Mantelipiparit: Taikina on tattariversiota selkeästi pehmeämpää ja rasvaisempaa (manteleista johtuen luonnollisesti). Maku on pehmeämpi ja omaan makuuni hieman parempi kuin tattaripipareissa.

Käsittely
Tattaripiparit: Taikinaa on helppo kaulia ja käsitellä, ja muotilla on helppo ottaa kuvioita. Piparit myös pysyvät hyvin muodossaan.
Mantelipiparit: Tätäkin taikinaa on helppo kaulia ja käsitellä, tosin apujauhoja menee jonkin verran. Monimutkaisella muotilla (kuten nämä puput) muoto meinaa siirreltäessä vähän vääntyä ja muutama pupu päätyy pellille aika vänkyräkorvaisena.

Paistettu pipari
Tattaripiparit: Eivät juuri muuttaneet muotoaan paistamisen aikana. Maussa erottaa ihan aavistuksen tattaria, ja sanoisinkin että nämä maistuvat parhaiten ruispipareiden ystäville.
Mantelipiparit: Nämä paisuivat hieman paistamisen aikana. Lisäksi olivat vähän herkempiä paistoajalle, eli onnistuin paahtamaan ne aavistuksen liian tummiksi (tai sitten en muistanut vahtia niitä niin tarkasti). Maku on täysin moitteeton.

Lopputulos
Tattaripipareita oli helpompi käsitellä ja valmiit piparit olivat kauniimpia, mutta mantelipipareissa oli omaan makuuni aavistuksen parempi maku. Molemmat piparit olivat silti oikein mainioita, ja koostumus niissä oli sopivan rapea. Suosikkipiparini on silti oikeastaan kuivurilla rapeutettu raakapipari sen voimakkaan ja hieman karamellimaisen maun takia.


Gluteenittomat ja viljattomat piparit (noin 3 pellillistä pipareita)

1 dl kookosnektaria (tai esim. hunajaa)
1 dl kookossokeria
3 tl piparkakkumaustetta 
(tai 2 tl kanelia + 1 tl kardemummaa + 1 tl inkivääriä + 1/2 tl neilikkaa)
100 g luomukirnuvoita
2 luomumunaa
1 tl soodaa tai 2 tl leivinjauhetta

4 1/2 dl tattarijauhoja

TAI

4–5 dl mantelijauhoja
2 dl perunajauhoja

Mittaa paksupohjaiseen kattilaan kookosnektari, sokeri ja mausteet. Kuumenna kuplivaksi ja keitä pari minuuttia. Varo ettei seos pääse palamaan. Ota kattila liedeltä ja lisää kylmä voi kuutioituna. Sekoita kunnes voi on sulanut.

Sekoita taikinaan voimakkaasti lusikalla vatkaten kananmunat, ja sen jälkeen sooda tai leivinjauhe. Lisää lopuksi jauhot. Sekoita ainekset tasaiseksi (tässä saa käyttää vähän voimaa). Jos käytät mantelijauhoja: huomioi, että niiden rasvapitoisuus vaikuttaa siihen kuinka paljon jauhoja tarvitset. Lisää hieman jauhoja, mikäli taikina tuntuu liian löysältä. Siirrä taikina jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi tai mielellään yön yli.

Paista pipareita 200-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia, riippuen pipareiden paksuudesta ja koosta, kunnes piparkakut saavat kauniin ruskean sävyn (varo polttamasta).

Itse koristelin omat viilenneet pupuni sulatetulla raakasuklaalla ja kaikenlaisella kaapista löytyvällä tilpehöörillä (kuten gojimarjoilla, pakastekuivatuilla granaattiomenansiemenillä, mulpereilla, popamaranteilla, kookoshiutaleilla, mehiläisen siitepölyllä ja syötävillä kukan terälehdillä). Lopulta en jaksanut enää näperrellä ja tein lopuista suklaanaamioisia ninjapupuja. :)

Resepti-inspiraatiosta kiitokset mm. Hannan soppaQueen of Delicious ja Vanelja.
SHARE:

18 kommenttia

  1. Voi miten söpöt koristelut! Kiitos ideasta ja resepteistä, pakko tehdä (ehkä molempia) viikonloppuna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ^_^ Tein alunperin ohjeista puolet ja puolet kun en halunnut että talo tursuaa pipareita, mutta nythän nuo on jo melkein syöty eli pitää tehdä sittenkin lisää :)

      Poista
  2. Kiva testi! Hauskaa saada hyviä reseptejä gluteenittomiin pipareihin. Meillä on ekat piparisatsit jo syöty - pitää siis tehdä lisää vielä jouluksi ;). Kivalta kuulosti raakapipareiden ohje. Itse innostuin Kiusauksessa -blogin raakapiparipalloista, ovat niin hyviä! (http://www.hs.fi/blogi/kiusauksessa/art-2000004875924.html)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noissa raakapiparipalloissa onkin aika samantyyliset ainekset kuin raakapipareissa, kuivutusvaihe vaan jää välistä. Eli varmasti nopea ja helppo herkku :)

      Poista
  3. Oi miten suloisia pipareita! Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
  4. Mitä söpöliinejä <3 Oikein hyvää ja piparin makuista joulua.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista, hmm, molemmat kuulostvavat niin hyviltä :) Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
  6. Pipareissa parasta on taikina, mutta nämä paistetut näyttää kyllä herkuilta! Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se vähän on, mutta ei pelkkää taikinaakaan jaksa loputtomiin syödä, molempi parempi. :) Kivaa joulua myös sinne!

      Poista
  7. Pipareissa parasta kyllä on taikina. Tai oikein paksuiksi kaulittu, puoliraa'aksi jätetty pipari. Ihania pupuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista puoliraa'aksi jätettyä piparia en ole kokeillutkaan, yleensä yritän saada ne mahd. ohueksi ja rapeaksi (yleensä siinä onnistumatta). Mutta ehkä voisi kokeilla ens kerralla jättää ne pehmeiksi ihan tarkoituksella. :)

      Poista
  8. Koska sitä piparitaikinaa ei voi syödä loputtomasti, niin varmasti siksi on keksitty mm. piparin makuinen jäätelö :) Piparissa on kyllä joulun maku ja nämä piparisi ovat niin söpöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piparisuklaat ja muut taitaa mennä samaan kategoriaan :)

      Poista
  9. Kiva kun gluteenittomatkin piparit onnistuvat murentumatta. Meillä ei tehdä enää pipareita, kun kukaan ei jaksa niitä syödä... Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmiiden pipareiden rakenne vastasi ihan sitä tavallista eli voi olla kyllä tosi tyytyväinen :) Hyvää tapaninpäivää sinne!

      Poista
  10. Hauskasti koristeltu nämä "naamapuput".

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig