perjantai 2. lokakuuta 2015

KESÄKURPITSA-SUKLAARUUDUT (VILJATON & VEGAANINEN)


Lisää kesäkurpitsan hyödyntämistä, tällä kertaa hieman epätavanomaisemmin keinoin.

Aiemmin tänä vuonna postaamani paloe-browniet olivat todellinen hitti. Ohje oli aika suoraviivainen, ei ihmeellisempiä kikkailuja, takuuvarma lopputulos.

Mutta nyt kokeillaan jotain kikkailevampaa, nimittäin näihin browniesseihin (tai suklaaruutuihin tai mitä ovatkaan) tulee kesäkurpitsaa! Kesäkurpitsasta tulee mukavan muheva ja kostea koostumus, eikä se luonnollisestikaan maistu lopputuloksessa (kesäkurpitsa kun ei nyt noin ylipäätään hirveästi miltään maistu).

Halusin lisäksi hyödyntää kookosjauhoja, niitä kun tulee harvoin käytettyä. Tosin kotona kun aloin hommiin, niin huomasinkin että eihän minulla olekaan varsinaisia kookosjauhoja, vaan sellaista erittäin hienojakoisia kookoshiutaleita. Pöh! No käytin sitten niitä, jolloin lopputulos ei ole ihan sileä ja kyllä ne pienet kookoshiput sieltä tunnistaa. Eli arvelisin että ihan oikeilla kookosjauhoilla tekstuurista tulee vielä kivempi. Nesteen määrää pitänee tosin samalla kasvattaa hieman.

Ohje on vegaaninen, mutta halutessa pellavansiemenrouheen ja omenasoseen/banaanin voinee korvata parilla (luomu)munalla. En ole tätä itse tosin testannut joten omalla vastuulla. :) Ohut suklaapäällyste viimeistelee herkun.


Kesäkurpitsa-browniet (vuoan koosta riippuen n. 20 kpl)

n. 1 dl hienojakoista kesäkurpitsaa*
1 dl makeuttamatonta omenasosetta tai soseutettua banaania
n. 1 dl vettä
3 rkl pellavarouhetta
1 dl sulaa kookosöljyä

n. 1 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
2 dl (hienojakoisia) kookoshiutaleita, tai kookosjauhoja (laita silloin arviolta n. 1/2 – 1 dl enemmän vettä)
ripaus suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl kookossokeria tai vastaavaa

Kuorrute
1 dl sulaa kookosöljyä
1 dl (raaka)kaakaojauhetta
n. 2 rkl juoksevaa makeutusta (esim. kookossiirappi tai ei-vegaanit hunaja)

* Tein niin että raastoin ensin n. 2 dl kurpitsaa karkealla terällä ja surautin ne sitten monitoimikoneella hienojakoiseksi (melkein soseeksi), jolloin tilavuus kutistui noin puolella.

Vispaa ensimmäiset viisi ainetta keskenään kunnolla sekaisin. Älä säikähdä nesteen määrää, kookos imee nestettä tehokkaasti. Jätä sivuun noin. 10 minuutiksi.

Sekoita loput kuivat aineet keskenään. Yhdistä kuivat kosteisiin. Tsekkaa vähän miltä koostumus vaikuttaa, taikina saa olla pehmeää ja lusikoitavissa, mutta ei juoksevaa ja toisaalta ei tönkköä (jos on, niin lisää hieman vettä). Maista taikinaa ja lisää makeutta tai kaakaota mikäli siltä tuntuu.

Käytin paistoastiana 2 l foliovuokaa (mitat 19x26). Sivele vuoka ohuesti öljyllä, kaada taikina ja siloittele pinta tasaiseksi. Paista 180-asteessa 20 minuuttia. Huom. paistos saattaa vaikuttaa tämän jälkeen vielä keskeltä liian pehmeältä, mutta se jähmettyy kyllä viiletessään. Eli anna leivonnaisen viiletä hetki pöydällä ja laita se lopulta vähintään tunniksi tai vaikkapa yön yli jääkaappiin. Makukin näissä oikeastaan tasaantuu ja paranee seuraavana päivänä.

Valmista kuorrute vispaamalla ainekset keskenään. Tsekkaa sopiva makeusaste. Kaada kuorrute jähmettyneen leivonnaisen päälle ja laita n. puoleksi tunniksi jääkaappiin. Kun kuorrute on jähmettynyt, leikkaa levy ruuduiksi. Nostele palat pois vuoasta. Säilytä ruutuja jääkaapissa ja tarjoile aavistuksen pehmenneinä.

Alkup. idea muokattuna Chocolate Covered Katie.
SHARE:

12 kommenttia

  1. Nämä näyttää kyllä tajuttoman hyviltä, pitää ehkä heti lähteä kesäkurpitsaostoksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kotimainen kesäkurpitsa taitaa olla vielä sesongissakin :)

      Poista
  2. Oi miten ihanan näköistä! Pakko kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Kokeilin tätä reseptiä tänään kookosjauhoilla, ja pakko sanoa että tulipa hyviä! Ihanan meheviä ja suklaisia, mutta kaukana ällömakeasta tai liian raskaasta jälkkäristä. Silti pari pientä palaa riittää herkutteluun tai makean nälkään. Koristelin omani vielä pistaasipähkinöillä. :) Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että tykkäsit! Tuota makeuttahan voi itse säätää omaan makuun sopivaksi, itse en niin kovin ällömakeasta edes tykkää. Ja maku näissä paranee vanhetessaan, parhaimmillaan oikeastaan vasta seuraavana päivänä. :)

      Poista
  4. Laitanpas testiin tällä viikolla ja leivon tätä myös lentopallomyyjäisiin lauantaille.

    VastaaPoista
  5. Kokeilin. Ei onnistunut. Tein kookosjauhoista ja siten lisäsin nesteen määrää. Ehkä vähän liikaakin, sillä vaikka brownie oli uunissa ohjeaikaa pidemmästi, se on vielä yön jälkeenkin jääkaapissa oltuaan aivan liian kostea. Ja mielestäni vähän tympeän makuinen, en tiä oliko raaka-aineissa vai leipurissa vikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi jos ei onnistunut! Olen tehnyt näitä muistaakseni kolme tai neljä kertaa ja on kyllä joka kerta tullut hyvä lopputulos, joskin vaatii aina hieman hienosäätöä raaka-aineiden kanssa (kookoshiutaleet ja -jauhot on mulle vähän vaikeita). Pitää ehkä kokeilla kehittää näistä toisenlainen versio eri jauhoilla. :)

      Poista
    2. Olen kokenut nämä kookosjauhot aika hankaliksi käyttää. Harvoin olen saanut mitään onnistumaan niillä. Nyt mietin, että oliko syy siinä, että ne olivat hieman vanhentuneita, vai mikä lie...
      Muuten, sinulla on mukavannäköinen blogi, useampaa reseptiä olen aatellut kokeilla :)

      Poista
    3. Kiitos, kiva kuulla! Toivottavasti joku muu resepti osuu makuusi paremmin :)

      Poista

Blogger Template Created by pipdig