Syötävän hyvä: lokakuuta 2014
Tietoa mainostajalle ›

perjantai 31. lokakuuta 2014

KINUSKIRAAKAKAKKU SUKLAAKUORRUTTEELLA


Taannoin tekemäni omenaraakakakun karamellikastike jäi kummittelemaan mieleen sen verran, että mietin voisiko kokonaisen kakun tehdä kinuskikakkutyyppisesti. Raakaleipurin parhaat kakut -kirjasta löytyikin raakakinuskikakun ohje, tosin en sitten lopulta tehnyt kakkua kyseisen ohjeen mukaan, pihistin vain idean yhdistää kinuskia suklaaseen. :)

Kokeellisesta kinuskitäytteestäni tulikin heti ensi yrittämällä superherkullista! Tein tosin kakun suklaakerroksesta vahingossa aiottua paksumman, kun laitoin kookosöljy&kaakaovoi-seokseen ensin ronskisti liian monta lusikallista raakakaakaojauhetta, ja sitten suklaata piti jatkaa vielä usealla lusikallisella kookosöljyä (ja makeutusta) ja lopuksi suklaata oli aika paljon (ja kaikki oli tietty pakko laittaa kakun päälle..). Toki voit tehdä yhtä paksun kerroksen kuin minäkin, mutta suklaan ei mielestäni kannata olla tässä liian vallitsevassa roolissa, kun kinuskin pitäisi kuitenkin olla se pääjuttu.

Mutta näin niinkuin muutoin, we have a winner!



Kinuski-suklaa raakakakku

pohja
1/2 dl pekaanipähkinöitä
1/2 dl kookoshiutaleita
1 dl pehmeitä taateleita (n. 7 kpl)

kinuskikerros
2 dl cashewpähkinöitä (liota vähintään 4h) 
1 dl pehmeitä mulpereita (voinee korvata taateleilla)
3 rkl pähkinävoita (käytin cashew-voita, mutta esim. maapähkinävoi käy myös)
1/2 dl sulaa kookosöljyä 
3 rkl sulaa kaakaovoita 
1/2 dl kookosnektaria tai muuta nestemäistä makeutusta 
muutama rkl vettä
meri/ruusu/vuorisuolaa 

suklaakerros
1/2 dl sulaa kookosöljyä
3 rkl sulaa kaakaovoita
useampi rkl raakakaakaojauhetta 
1/2 dl nestemäistä makeutusta tai enemmän maun mukaan
1 tl aitovaniljajauhetta

Pohja: murskaa pekaanit pienemmäksi ja työstä sauvasekoittimella/monitoimikoneella pähkinämurusta, kookoshiutaleista ja taateleista tasainen massa. Taputtele vuoan pohjalle (⌀ 18cm) ja laita hetkeksi pakkaseen.

Kinuskikerros: jos mulperit eivät ole kunnolla pehmeitä, liota niitä noin vartin ajan vedessä. Niiden tilalle voi varmaankin laittaa myös taateleita, käytä tällöin vähemmän makeutusta. Laita kaikki ainekset tehokkaaseen blenderiin ja surauta tasaiseksi massaksi. Lisää hieman vettä jos massa tuntuu kovin jähmeältä. Makeutusta voi myös lisätä jos siltä tuntuu. Itse tykkään että kinuskissa on selkeästi suolan makua (vähän niinkuin suolakaramellissa), joten laitoin suolaa useamman rouhaisun. Kaada kinuskikerros pohjan päälle. Itse rouhaisin vielä siihen päälle pikkuisen lisää suolaa (kiteet ylläolevassa kuvassa). Laita kakku pakkaseen kunnes kinuskikerros on jonkin verran jähmettynyt (n. 30 min - 1 h).

Suklaakerros: Laita kookosöljyn ja kaakavoin sekaan aluksi vähän varovaisemmin raakakaakaota (n. 4 rkl) ja lisää sitten tarpeen mukaan. Koostumus saa olla paksua mutta juoksevaa. Maistele seosta ja säädä makeutusta oman maun mukaan. Kaada suklaa kinuskikerroksen päälle. Laita pakkaseen n.vartiksi kunnes suklaa on kohmettunut. Tämän jälkeen kakun voi siirtää jääkaappiin ja säilyttää siellä, niin se on heti tarjoiluvalmiina eikä tarvitse odotella sulamista.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

KASVIS-FETA FRITTATA


Lisää aamiasideoita. Koska let's face it, suklaavanukasta nyt vaan ei voi (kannata) syödä joka päivä.

Frittatahan on mitä loistavin konsepti, vähän kuin suolainen piirakka mutta ilman taikinaa.Plus imee hyvin jääkaapin jämät sisuksiinsa. Tällä kertaa laitoin kurpitsaa (sitä vaan riittää ja riittää), paprikaa, papuja ja fetaa tavoitellessani erityisen ruokaisaa aamupalaa.

Tällainen iso pannullinen ruokkii useamman henkilön, joten frittataa voisi tarjoilla hyvin myös vaikka brunssilla.


Kasvis-feta frittata (n. kuusi annosta)

8 (luomu)munaa
1 dl maitoa
muutama murskattu valkosipulinkynsi tai valkosipulijauhetta
tuoretta silputtua korianteria
suolaa + pippuria

1 paprika
pala kurpitsaa tai esim. bataattia
jeeraa
paprikajauhetta
tuoretta chiliä tai chilijauhetta
suolaa + pippuria

1-2 dl lempipapujasi (käytin mustia papuja)
n. 100 g lampaan/vuohenmaitofetaa

Pilko paprikat ja kurpitsa pieneksi paloiksi. Kuullota kasviksia öljyssä keskilämmöllä (isolla uuninkestävällä) pannulla. Lisää mausteet ja anna paistua välillä sekoitellen kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Varo etteivät pääse palamaan, jos näin meinaa käydä, lisää öljyä ja katso että lämpötila on tarpeeksi alhainen.

Huuhtele pavut ja levitä kasvisten päälle.

Vispaa kananmunat maidon, valkosipulin, korianterin ja mausteiden kanssa. Kaada kasvisten ja papujen päälle. Murustele päälle lopuksi feta. Siirrä pannu uuniin ja paista 200-asteessa n.15 minuuttia, kunnes frittata on hyytynyt keskeltä asti (testaa heiluttamalla pannua).

Anna frittatan viilentyä hetki, ja leikkaa sen jälkeen annospaloiksi.

maanantai 27. lokakuuta 2014

SUKLAA & PISTAASI CHIA-VANUKAS


Chia-siemenistä tehdyt tuorepuurot ovat kovasti nyt pinnalla. Tämä ei ole tuorepuuroa vaan jotain paljon parempaa, nimittäin aamiaissuklaavanukasta!

Näillä aineksilla vanukkaasta tulee ehkä yllättävänkin tuhti ja täyttävä aamupala (tai miksei välipala.. tai iltapala), ja selkeästi ruokaisampi vaihtoehto aiemmin postaamalleni chia-suklaavanukkaalle.

En mielelläni käytä termiä "terveellinen herkku", koska terveellisyys on aika kiistanalainen käsite (paitsi kun puhutaan lehtikaalista), mutta tämä vanukas on jokseenkin terveellinen ja ainakin taatusti herkullinen. :)


Pistaasi-suklaa chia-vanukas

2 dl kookoskermaa
3 rkl chia-siemeniä

1 dl pistaasinsydämiä (paahdettuja & suolattuja)
3 pehmeää taatelia

2 (pienehköä) banaania (kohmeisia)
2 rkl raakakaakaojauhetta

(lisämakeutusta ja nestettä tarpeen mukaan)

Pilko aluksi banaanit pienemmäksi ja laita hetkeksi pakkaseen.

Sekoita kookoskerma ja chia-siemenet keskenään ja laita tekeytymään jääkaappiin n. 15 minuutiksi.

Kuori pistaasipähkinät ja murskaa sydämet pieneksi muruksi esim. monitoimikoneella, lisää taatelit, ja jauha kunnes pähkinätaatelimössö on yhtenäistä massaa.

Laita hieman geeliytynyt chia-kookoskerma, pistaasi-taatelimössö, kohmeiset banaanit ja kaakaojauhe blenderiin ja surauta täydellä teholla sileäksi. Jos seos tuntuu liian paksulta, voit lisätä pienen määrän valinnaista nestettä. Koostumus saa jäädä kuitenkin paksuksi ja lusikoitavaksi. Samoin vanukkaaseen voi lisätä pienen määrän nestemäistä makeutusta tai vaikka ekstra-taatelin, jos kaipaat lisää makeutta. 

Syö koko iso annos itse tai jos maltat, jaa kahteen pienempään kippoon. :)

Alkuperäinen ohje muokattuna Half baked harvest.

perjantai 24. lokakuuta 2014

GRATIINI KURPITSAA, LANTTUA & PERUNAA


Jääkaapissani oli iso läjä erilaisia kasviksia (osa puoliksi syöty) ja mietin mitä näille kaikille voisi tehdä. Näppärä vaihtoehto olisi tietty pilkkoa kaikki paloiksi, maustaa ja heittää uuniin, mutta pelkät uunikasvikset eivät nyt inspiroineet. Mutta ehkä jos joukkoon lisäisi aimo annoksen juustoa (sama metodi upgreidaa melkein minkä vain ruoan).. Ja näin syntyi suussasulava kasvisgratiini. Jos tavallinen lanttulaatikko ei uppoa, niin tämä versio voisi sopia sen tilalle oivallisesti myös joulupöytään!

Valitse juustosi huolella, mitä voimakkaamman makuinen sitä parempi. Ikisuosikkini on pitkään kypsytetty (extra mature) cheddar (täysin eri asia siis kuin ne yksittäispakatut kumisulate"juustot"!). Muutkin toki käyvät. Ja kasviksina voi tietysti käyttää aiemmin mainittujen lisäksi/sijaan vaikkapa naurista tai bataattia tai mistä nyt tykkääkään.

Kasvisgratiini

n. puolikas (300-400g) myskikurpitsa (butternut squash)
1 iso lanttu
3-4 keskikokoista perunaa

n. 3,5 dl (luomu)täysmaitoa
muutama valkosipulinkynsi
200 g voimakasta juustoa raastettuna (esim. extra mature cheddar)
pieni ripaus muskottipähkinää
suolaa ja pippuria
tuoretta timjamia

Kaada maito kattilaan ja tiputa sekaan muutama kevyesti murskattu valkosipulinkynsi. Lämmitä miedolla lämmöllä kunnes ensimmäiset kuplat ilmestyvät, ota maito liedeltä pois, poista sipulit ja lisää pieni määrä muskottipähkinää.

Kuori kasvikset ja leikkaa niin ohuiksi viipaleiksi kuin saat. Poista kurpitsasta mahdolliset siemenet (tällöin kurpitsasta tulee oikeastaan rinkuloita eikä kiekkoja).

Laita uuniastian pohjalle kerros kasviksia niin että menevät limittäin, ripottele päälle kolmannes juustoraasteesta, ja hieman suolaa, pippuria ja pilkottua timjamia. Toista vielä kaksi kertaa niin että kasviskerroksia on yhteensä kolme (juusto päällimmäisenä). Lopuksi kaada kaiken päälle maito.

Paista 200-asteessa n. 40 minuuttia tai kunnes kaikki kasvikset ovat pehmeitä.


Kastikkeen ohje mukailtuna Food52.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

SITRUKSINEN KASVIS-TOFUWOKKI


Heti perään tulee toinen kirpeiden asioiden ohje, mutta kirpeys nyt on allekirjoittaneen lempimaku. :)

Käytän aika harvoin tofua, koska en ole (vielä) ässä sen maustamisessa, ja huonosti maustettu tofu nyt ei maistu yhtään millekään. Löysin kuitenkin Food52:sta todella hyvän makuisen marinadin ohjeen, niin hyvän että olisin voinut lusikoida sitä suoraan suuhun vaikka kuinka. Säästä kuitenkin ylijäänyt marinadi, sillä se on pohjana wokin (tai mikä tämä on, lämmin salaatti?) kastikkeelle. Lopputulos on yhtäaikaa ihanan kirpeä, makea ja mausteinen. Niinkuin parhaat aasialaistyyppiset kokkailut yleensä. 

Makeankirpeä tofuwokki/salaatti

1 paketti maustamatonta (kiinteää) tofua

Marinadi
2 rkl appelsiinimehua
2 rkl tamarinditahnaa
2 rkl seesamöljyä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl raastettua inkivääriä
1 murskattu valkosipulinkynsi
2 rkl juoksevaa makeutusta (käytin kookosnektaria)
pieni ropsaus chilijauhetta/cayannepippuria

Muut
lehtikaalia
tavallista kaalia
parsakaalia
porkkanaa
kourallinen riisinuudeleita
seesaminsiemeniä
korianteria

Kastike
ylijäänyt marinadi
puolikkaan limen mehu
pari rkl appelsiinimehua
pari rkl juoksevaa makeutusta 
1-2 tl riisi/omenaviinietikkaa

Valmista ensin marinadi sekoittamalla ainekset keskenään. Leikkaa tofu suupaloiksi, laita uuniastiaan ja valuta marinadi tasaisesti tofun päälle. Paista 200-asteessa 15 minuuttia, sekoita varovasti, ja paista toiset 15 minuuttia, tai kunnes tofut ovat hieman ruskistuneet. Kaada ylijäänyt marinadi paistoastiasta talteen.

Riivi lehtikaali varresta ja pilko pienemmäksi. Suikaloi kaali ja porkkanat. Pilko parsakaali pienemmäksi. Paista matalalla lämmöllä pienessä määrässä öljyä pannulla kunnes kasvikset ovat hieman pehmenneet. Älä kuitenkaan paista liian kauaa, tarkoitus on jättää ne suht rapeiksi.

Keitä riisinuudelit ohjeen mukaan. Vispaa kastikkeen ainekset sekaisin, säädä aineksia oman maun mukaan.

Sekoita nuudelit, kasvikset, tofu ja kastike keskenään. Pyöräytä sekaan pilkottua korianteria, ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. 



PS. Huomaa ihan parhaat syömäpuikot, jotka hankin muutamia vuosia sitten Tokiosta. Puputikuilla syöminen tekee ruokailuhetkestä aina hauskemman <3

maanantai 20. lokakuuta 2014

RAIKKAANKIRPEÄ KUKKAKAALIPAISTOS


Törmäsin englanninkielisessä reseptissä termiin "currants". Ajattelin ensin että kyseessä on kuivatut viinimarjat ja mietiskelin että mistäköhän sellaisia saa.. ei tullut rusinat heti mieleen. :) No tarkempi tutkinta selvitti että kyseessä ei edes ole rusinat vaan korintit. Makuhan niissä on vähän erilainen kuin rusinoissa, selkeästi happamampi ja ei niin makea. Korintteja ei kuitenkaan kaapissani ollut, joten laitoin kuivattuja, sokeroimattomia karpaloita, ajavat mielestäni saman asian. Lisäsin ohjeeseen lisäksi granaattiomenan siemeniä tuomaan hieman raikkautta.

Ruokaillessa tuli vielä mieleen, että tähän sapuskaan sopisi todella hyvin myös paistettu halloumi, ensi satsiin menee varmasti! Samalla ohjeesta saa myös ruokaisamman.

Kukkakaalipaistos

1 pieni kukkakaali
kourallinen pinjansiemeniä
kourallinen granaattiomenan siemeniä
pari rkl kuivattuja (sokeroimattomia) karpaloita / korintteja
tuoretta korianteria
jeeraa
suolaa + pippuria
öljyä

Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla hetki ja laita sivuun.

Leikkaa kukkakaali pieneksi paloiksi, ja paahda pannulla öljyssä miedolla lämmöllä, kunnes kukkakaalit pehmenevät ja hieman ruskistuvat. Lisää suola ja muut mausteet. Sekoita lopuksi mukaan kourallinen silputtua korianteria.

Lisää kukkakaalten joukkoon pinjansiemenet, granaattiomena, karpalot, ja pyöräytä kaikki sekaisin. Tarjoile heti lämpimänä.

torstai 16. lokakuuta 2014

KURPITSA-RAAKAKAKKU


Kurpitsa-sesonki alkaa olla kuumimmillaan! Mielestäni paras kurpitsa on hassunmuotoinen butternut squash eli myskikurpitsa. Maultaan se on aika makea, jopa vähän melonimainen. Olen syönyt kurpitsaa, uunissa paahdettuna, pannulla haudutettuna ja keittoon soseutettuna, joten ajattelin että miksipä se ei taipuisi jälkiruokaankin.

Päädyin tekemään myskikurpitsasta mausteisen raakakakun (ylläri). Tosin täytyy tunnustaa että tästä ei tullut ihan suosikkini, koska kakku jäi jotenkin aika makeaksi (ja minä olen enemmän kirpeän ystävä). Voi myös olla että kakkuun ropsahti vähän turhan paljon kardemummaa.. Mutta ei se pahaa ollut. :)

Pohjaan halusin kokeilla jotain muuta sen iänikuisen pähkinät+taatelit yhdistelmän tilalle, ja laitoin sinne mukavasti hampaissa rouskuvia kuivattuja taateleita, kookoshiutaleita ja hieman sitä pähkinää.


Kurpitsa-raakakakku

1 dl kuivattuja viikunoita (pilkottuna)
1/2 dl kookoshiutaleita
1/2 dl pekaanipähkinöitä
ripaus kanelia
pieni ripaus suolaa

3 dl cashew-pähkinöitä (liota vähintään 4h)
2-3 dl dl raastettua myskikurpitsaa (butternut squash)
1 dl raastettua porkkanaa
n. 1/2 dl sulatettua kookosöljyä
1/2 - 1 dl nestemäistä makeutusta
useampi rkl sitruunamehua
ripaus aitovaniljajauhetta
ripaus kanelia
varovainen ripaus kardemummaa
mahdollisesti pieni määrä vettä
valinnainen: vajaa ruokalusikka psylliumia (jos et käytä niin laita muutama rkl enemmän kookosöljyä)

Muusaa pohjan ainekset esim. sauvasekoittimella taikinaksi. Painele vuoan pohjalle (omani on ⌀ 18cm). Laita hetkeksi pakastimeen jähmettymään.

Blendaa (tehokkaalla) tehosekoittimella täytteen aineksia, kunnes seos on täysin sileää. Jos täyte tuntuu kovin jähmeältä, voit lisätä sinne noin ruokalusikallisen vettä. Maistele ja säädä makeutta ja kirpeyttä. Psyllium auttaa pitämään kakun kiinteänä myös jääkaapissa, mutta se ei siis ole pakollinen.

Kaada täyte pohjan päälle ja anna pakastua useamman tunnin ajan, kunnes täyte on jähmettynyttä.

Koristele haluamallasi tavalla (omaani laitoin mm. lisää rouskuteltavaa eli chia-siemeniä). Säilytä kakkua joko pakastimessa tai psyllium-versiota jääkaapissa.


Täytteen ispiraationa TheRawtarian.

tiistai 14. lokakuuta 2014

GUACAMOLE-HUMMUS & PÄHKINÄVOI-PAPUDIPPI


Teen harvoin klassista hummusta, koska tahini ei ole vakioasukki jääkaapissani. Näin kuitenkin jokin aika sitten hauskan infograffan, johon oli koottu useita eri tapoja tehdä hummusta twistillä – myös ilman tahinia. Toki kaikki ohjeet eivät varsinaisesti ole enää hummusta, vaan erilaisia (papu)tahnoja ja dippejä.

Suosikki-ideoitani olivat guacamolen ja hummuksen yhdistäminen, ja maapähkinävoi tahinin korvaajana. Lopullisten ohjeiden ispiraatio löytyi varsinaisilta keittiömaailman kuningattarilta, Martha Stewartilta ja Nigella Lawsonilta


Guacamole-hummus

1-2 avokadoa
purkki huuhdeltuja kikherneitä
kourallinen tuoretta korianteria
valkosipulinkynsi tai valkosipulijauhetta
1/4 - 1/2 sipuli
n. rkl sitruunamehua
pari rkl oliiviöljyä
ripaus chilijauhetta
suolaa (reilusti) ja pippuria


Toiseen dippiin laitoin vaihtelun vuoksi kikherneiden tilalle voipapuja, mutta kikherneitä voi myös käyttää jos tavoittelet autenttisempaa hummusta.

Maapähkinävoi-papudippi

1 purkki (huuhdeltuja) voipapuja (tai kikherneitä)
n. 3 rkl maapähkinävoita
2-3 rkl kreikkalaista jogurttia
valkosipulinkynsi tai valkosipulijauhetta
pari rkl sitruunamehua
pari rkl oliiviöljyä
ripaus jeeraa
suolaa ja pippuria

Molempien dippien valmistus tapahtuu samalla lailla: muusaa ainekset monitoimikoneella tai sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Ainesten (mausteet + sitruuna + öljy) tarkempi määrä selviää maistelemalla, eli maista, maista ja maista. :)

Tarjoile nachojen tai vaikka vihannestikkujen kanssa.

perjantai 10. lokakuuta 2014

VILJATTOMAT APRIKOOSI-ROSMARIINIMUFFINSSIT


Söin kesällä Provencessa aivan älyttömän hyviä gluteenittomia muffinsseja, joissa oli kahta alueelle ominaista makua: aprikoosia ja rosmariinia. Makupari on jäänyt sen jälkeen kummittelemaan mieleeni, ja viimein (ei tässä mennyt kuin kolme kuukautta) päätin yrittää omaa versiotani näistä.

Ranska-muffareissa oli jauhoina käytetty muistaakseni riisijauhoja ja/tai kastanjajauhoja, itse laitoin mantelijauhoja koska niitä sattui valmiiksi kaapissa olemaan. Halusin muffinsseista mahdollisimman kosteita, mielellään jopa lusikoitavia, ja tätä varten laitoin taikinaan omenasosetta. Sose syntyy alle vartissa: pilko kotimaisia omppuja kattilaan, päälle vähän vettä, muutaman minuutin kiehautus ja sauvasekoittimella muusiksi. Silkkisempää sosetta saa tehokkaalla blederillä huristelemalla, mutta tässä pienet sattumat eivät haittaa.

Ainoa mikä näistä jäi puuttumaan oli leivinjauhe, jonka avulla muffinsseista olisi varmaan tullut vielä vähän muhkeamman näköisiä. Samoin paistoastiana olisi varmaan ollut parempi sellainen muffinssivuoka, nyt käytin vain paperivuokia. Mutta makunsa puolesta nämä olivat ihan onnistunut kokeilu! Muffinssit sopivat jälkkärin lisäksi hyvin aamu- tai välipalaksikin, koska ovat aika energiapitoisia, mutta eivät liian makeita.


Aprikoosi-rosmariinimuffinssit (n. 12 kpl)

3,5 dl mantelijauhoja
ripaus suolaa
n. 1 tl aitovaniljajauhetta
(n. 1 tl leivinjauhetta)

1 (luomu)muna
n. 1/2 dl hunajaa (tai maun mukaan)
2 dl omenasosetta 
1,5 dl aprikooseja (pieneksi pilkottuna)
1 rkl sulaa kookosöljyä
n. 1 rkl erittäin pieneksi pilkottua tuoretta rosmariinia (kuivattu varmaan myös ok)

muutama manteli

Tee ensin sose (jos et käytä valmista). Itse laitoin 5 omenaa, josta tuli n. 4 dl omenalohkoja. Vettä laitoin aluksi puolisen desiä ja lisäsin pariin otteeseen myöhemmin. Valmista omenasosetta syntyi n. 2,5 dl, josta sen ylimääräisen puolikkaan desin voi syödä vaikka aamupalajogurtin kanssa.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita loput aineet keskenään ja yhdistä kuivien aineiden kanssa. Maista seosta ja lisää hieman makeutusta jos tarpeen. Jos käytät kuivattua rosmariinia, sitä kannattaa laittaa vähän enemmän kuin voimakkaamman makuista tuoretta versiota. Lusikoi vuokaan/muotteihin. Ripottele pinnalle vähän mantelilastuja tai siivutettuja kokonaisia manteleita.

Paista 180-asteessa noin puolisen tuntia, testaa hammas/tulitikulla kypsyys (eli että taikinaa ei jää tikkuun) ja ota muffinssit jäähtymään. Koostumuksen pitäisi jäädä tosiaan hieman kosteaksi, mutta ei kuitenkaan raa'an taikinamaiseksi. Jäähtyessään muffinssit vielä hieman jähmettyvät lisää.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

ERITTÄIN SUKLAINEN RAAKASUKLAA-VADELMAKAKKU


Tämä kakku uppoaa taatusti suklaan suurille ystäville, se on nimittäin erittäin suklainen. Voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta en tarkoita suklaisuudella mitään hentoa maitosuklaamoussea, vaan sellaista minimissään 70%:sta, tuhtia tummaa suklaata. Vadelmakerros välissä onkin aika oleellinen raikastin, ettei kakku ole sentään liian suklainen (sekin lienee mahdollista). :)

Ohje (muokattuna) löytyi Maria Lönnqvistin Raakaleipurin parhaat kakut -kirjasta. Tein hieman pienemmän kakun kuin alkuperäisessä ohjeessa, mutta tästä riitti hyvin syötävää kahdeksalle hengelle. Pienet palat mutta tuhti maku!

PS. Kevyemmän suklaanmaun ystäville suosittelen tätä suklaaraakakakku-ohjetta.



Vadelma-suklaa-raakakakku

Taikina
2,5 dl pähkinöitä (esim. saksan- tai pekaanipähkinöitä)
3 dl pehmeitä mulpereita
n. 1/2 dl raakakaakaojauhetta
pieni ripaus suolaa
tarvittaessa pieni määrä nestemäistä makeutusta

Täyte 1
n. 3 dl vadelmia (sulatetut ja valutetut pakastevadelmat käyvät tähän)
valinnaisesti pieni määrä psylliumia

Täyte 2 & kuorrute
1/2–1 dl sulaa kookosöljyä (osan voi korvata sulalla kaakaovoilla)
useita ruokalusikallisia raakakaakaojauhetta
n. 1/2 dl nestemäistä makeutusta (ei-vegaanit esim. hunajaa)
1 tl aitovaniljajauhetta
pieni ripaus suolaa

Mulpereissa on aika paljon eroja riippuen merkistä, eli jos omasi ovat sitä kuivakkaampaa sorttia niin liota niitä aluksi n. 10 minuuttia.

Jauha pähkinät nopeasti pienemmäksi esim. tehosekoittimessa. Yhdistä pähkinöihin mulperit, kaakaojauhe ja suola, ja muusaa tahnaksi. Itselläni tämä vaihe onnistuu parhaiten sauvasekoittimella. Kaakaojauhetta voi laittaa enemmänkin oman maun mukaan (maistele välillä). Massa voi tarvita hieman nesteytystä, joten laita sekaan hieman nestemäistä makeutusta tai esimerkiksi vettä.

Jaa taikina kahtia, pyöritä palloiksi ja taputtele kahdeksi kiekoksi (pohja ja kansi). Tällä taikinamäärällä kakusta tulee aika pieni, ehkäpä noin 15 cm halkaisijaltaan. Toisen kiekon (kannen) keskiosan voi halutessa muotoilla vähän korkeammaksi, niin kakkuun tulee sellainen keskeltä korkeampi silhuetti.

Jos käytät sulatettuja pakastevadelmia, niiden sekaan voi ripotella pienen määrän psylliumia imemään nestettä pois. Tämä ei siis ei ole pakollista, mutta helpottaa käsittelyä. Tuoreet vadelmat voi muusata vaikka haarukalla hillomaiseksi. Levitä vadelmatäyte pohjakiekon päälle.

Valmista suklaatäyte. Tässä laitoin aineksia oman makuni mukaan, eli maistele koko ajan onko kaakao-makeutus -suhde mielestäsi hyvä. Tarkkaile myös koostumusta; suklaalevitteen on hyvä olla sen verran paksua että pysyy kasassa, mutta ei niin paksua että se on vaikea levittää. Laitoin kookosöljyn lisäksi sulaa kaakaovoita (2 osaa kookosöljyä ja 1 osa kaakaovoita), mielestäni maku on tällöin "aitosuklaisempi". Levitä n. 1/3 täytteestä vadelmakerroksen päälle.

Nosta kansi täytteen päälle (tästä vaiheesta ei ole kuvaa). Levitä loput suklaakuorrutteesta kakun päälle ja reunoille.

Koristele kakku haluamallasi tavalla. Koristelun jälkeen laita kakku pakkaseen noin vartiksi, (jonka aikana voit siivota leipomissotkut pois) ja sen jälkeen jääkaappiin odottamaan syömistä.


Tässä välissä oli tarkoitus ottaa vielä kuvia valmiista jähmettyneestä kakusta, mutta sitten pitikin (paniikki)siivota, aurinko pääsi laskemaan ja vieraat saapuivat. Seuraava ajatukseni oli säästää yksi pala seuraavalle päivälle, että saisin otettua edes yhdestä siististi leikatusta kakku-slaissista kuvan. Kakun kuorrute leikkaantui kuitenkin kiireisissä käsissä hieman murtuen, ja en siinä illan aikana huomannut varjella yhtä kaunista kakkupalaa, joten tämä alla oleva jäi illasta jäljelle. Siitä ei nyt ihan erota kakun hienoja kerroksia, mutta ovat ne siellä. :D

maanantai 6. lokakuuta 2014

SITÄ PAREMPI SOPPA: VILJATON LASAGNE KESÄKURPITSASTA


Jotain maukasta -ruokablogin pitäjä Mari Moilanen julkaisi alkusyksystä oman ruokakirjan nimeltä Sitä parempi soppa*. Kirja on jaettu hauskasti seitsemään osioon raaka-aineen värin mukaan. Raaka-aineita on valittu 21 kappaletta ja jokaisen ympärille on kehitetty 3–5 mielikuvituksekasta ohjetta. Kirjan rakenteen erikoinen lähestymistapa saattaa aluksi vaikuttaa hieman hämmentävältä, mutta toisaalta nopeuttaa kirjan selaamista. Värikoodaus näkyy nimittäin selkeästi taitossa ja paperinselässä, eli esimerkiksi punajuuriohjeita pääsee selaamaan nopeasti valitsemalla kirjasta punaisen kohdan.

Bloginpitäjällä on mukava tatsi ajankohtaisiin (ja jopa vähän trendikkäisiin) raaka-aineisiin, kirjasta löytyy esimerkiksi osiot lehtikaalille ja kvinoalle. Muutenkin olin iloisesti yllättynyt kasvisruokien määrästä ja niiden monipuolisesta käytöstä. Taisin laittaa heti ensiselauksella lähemmäs 10 ohjetta to-do-listalle. Suurin osa ohjeista on myös viljattomia (mm. spelttiä käytetään jonkin verran) mikä on oman erittäin subjektiivisen näkemykseni mukaan hieno asia. :)

Taitto on iloisen värikäs ja kuvat erinomaisen hienoja (Marin omia). Keittokirja sopii myös hyvin koko perheelle, sillä ohjeissa on otettu huomioon missä kohdin lapset voivat toimia apukokkeina.


Arvoin useamman ohjeen välillä, mitä haluaisin kokeilla ensimmäiseksi, ja kasvisruokien runsaudesta huolimatta päädyin kuitenkin liharuokaan. Viljattomassa lasagnessa pastalevyt on korvattu kesäkurpitsalla. Olen kokeillut samaa ideaa aiemmin täysin vegaanissa lasagnessa, mutta se oli aika työläs kokonaisuus ja tällä kertaa halusin valmistaa vähän helpomman ohjeen. Toki kasvisversion tästäkin saisi aika helposti esim. korvaamalla jauhelihan soijarouheella (mikäli käyttää soijatuotteita).

Oikaisin muutamia mutkia ohjeessa, ja vähensin ainesosien määrää, mutta lopputuloksesta tuli silti erinomaisen hyvää – helppoa arkiruokaa pienellä twistillä! Alkuperäinen ohje nähtävissä täällä.


Kesäkurpitsalasagne

2 keskikokoista kurpitsaa

Kastike
500 g luomunaudan jauhelihaa
1 sipuli
1 pikkutölkki tomaattipyrettä (70g)
3-4 dl paseerattua tomaattia
muutama rkl punaviinietikkaa
1-2 rkl hunajaa
reilusti mausteita:
suolaa
pippuria
paprikajauhetta
chilijauhetta
valkosipulijauhetta
kuivattuja yrttejä (oregano, timjami)

Juustotäyte
1 (luomu)muna
1 purkki ricottaa (250 g) 
n. 150 g raastettua voimakasta juustoa (esim. mustaleima emmentalia)

raastettua parmesania
halutessa: tuoretta timjamia

Pilko sipuli pieneksi ja kuullota hetki öljyssä/voissa. Ruskista jauheliha ja lisää muut ainekset pannulle. Kastiketta kannattaa maustaa ihan kunnolla, juustokastike ja kesäkurpitsa itsessään ovat aika mietoja. Maistele että happamuutta (etikka) ja makeutta (hunaja) on sopivasti. Ja suolaa! Anna keittyä miedolla lämmöllä n. puoli tuntia, tsekkaile välillä ettei kastike pala pohjaan (-> lisää hieman paseerattua tomaattia).

Vuole juustohöylällä kesäkurpitsasta suikaleita. Itselläni meni tähän ohjeeseen ehkä noin 1,5 kesäkurpitsaa.

Valmista juustotäyte sekoittamalla ainekset keskenään. Tähän suosittelen ehdottomasti jotain voimakkaamman makuista puolikovaa juustoa, eli jätä edam hyllyyn.

Laita uunivuoan pohjalle ensin n. 2/3 kastikkeesta ja lado päälle kurpitsaviipaleita. Yksi kerros riittää, tosin laitoin kesäkurpitsat hieman limittäin. Levitä päälle puolet juustotäytteestä, ja toista kaikki kerrokset. Raasta lopuksi päälle reilusti parmesania.

Paista 200-asteessa reilu puolisen tuntia. Laita lopuksi grillivastukset päälle, nosta lämpötilaa ja gratinoi juuston pintaa viitisen minuuttia, kunnes se on hieman ruskistunut. Tarjoile halutessa tuoreen timjamin kanssa.


* Kirja saatu kustantajalta.

perjantai 3. lokakuuta 2014

LAKRITSI-MUSTIKKA RAAKALEIVOKSET


Nämä leivokset olivat ennakkoluuloton kokeilu, mutta en ole varma tuliko lopputuloksesta erityisen loistava. :D Sanotaanko että ihan ok, mutta en välttämättä tekisi uudelleen.

Halusin siis testata onnistuisiko lakritsimoussen teko, vähän samalla lailla kuin avokado-suklaamoussen. Yhdistin avokadon + lakritsijauhetta + makeutusta + hieman suolaa, mutta vaikka kuinka laitoin lakritsijauhetta (ja vielä sellaista tummaa versiota) niin vähäsen se avokadon maku kuitenkin puski läpi. Tämä on mielestäni ongelma useimmissa raakaleivonnaisissa missä käytetään avokadoa, PAITSI kun se yhdistetään raakakaakaojauheeseen (kuten tuossa suklaamoussessa), siinä yhteydessä se toimii loistavasti.

Lakritsamoussen pariksi tein perus-mustikkaraakakakkua (2/3 ohjeesta). Tästä syntyi kuusi pikkuleivosta, joista tosin tuli hieman muotopuolia kun muotteja oli vain yksi.

Ulkonäön puolesta näistä tuli kyllä nättejä, mutta kokeilut jatkuvat. :)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

JUURES-FRITTERIT & JOGURTTIKASTIKE


Kuulin juuri että tänään on maailman kasvisruokapäivä. Tämä postaus osuikin sitten sopivaan kohtaan.

Punajuuresta saa niin kauniita annoksia. Mutta vielä en ole keksinyt miten kyseistä juuresta saisi käsiteltyä ilman punaroiskeita.. Näitä frittereitäkin raastaessa punajuuren paloja roiskui vähän sinne tänne, toki kun ne tuoreeltaan putsaa pois niin tahrat lähtevät helposti. Silti olen ihan kiitollinen mustasta leikkuulaudasta jossa ei paljon tahrat näy. :) Keittössäni on useita leikkuulautoja eri tilanteita varten, mutta ylivoimainen suosikkini on puristetusta puumassasta valmistettu Epicurean leikkuulauta, joka on ollut ahkerassa käytössä jo monta vuotta, mutta edelleen kuin uusi.

No mutta pienen säädön punajuurten kanssa kestää kun juures on muuten niin herkullinen, kuten tässäkin seurassa.

Juures-fritterit jogurttikastikkeella (n. 8-10 kpl)

(keskikokoisia juureksia)
2-3 punajuurta
2 porkkanaa
2 perunaa
1 sipuli
2 (luomu)munaa
n. 50g raastettua parmesania
tuoretta timjamia
suolaa + pippuria

kreikkalaista jogurttia
valkosipulijauhetta
kuivattua tilliä
oliiviöljyä
suolaa + pippuria
tuoretta timjamia

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Tuoreen timjamin tilalle voi käyttää myös pilkottua tuoretta tilliä jos pidät siitä (itse en niin kovin). Laita kastike hetkeksi tekeytymään jääkaappiin.

Pilko sipuli pieneksi ja kuullota sitä öljyssä keskilämmöllä hetki.

Raasta juurekset raastimen isolla terällä. Purista ylimääräinen neste pois harson avulla tai ihan vaan omassa nyrkissä. Sekoita raasteen joukkoon sipulisilppu, kananmunat, parmesanraaste ja mausteet.

Laita pannulle voita/öljyä, nostele lusikan avulla kekoja ja taputtele niitä hieman matalammaksi. Joudut todennäköisesti paistamaan fritterit kahdessa erässä. Pidä lämpötilaa alhaalla ja paista viitisen minuuttia per puoli, tai hieman kauemmin. Testaa kypsyys leikkaamalla pala fritterin reunasta ja maista vaikuttavatko juurekset (erityisesti peruna) kypsiltä.

Tarjoile valmiit fritterit jogurttikastikkeen kanssa.


Alkuperäinen ohje mukailtuna Leite's Culinaria.